Ammattivaras vohkii lompakon huomaamatta

Poliisi varoittaa ulkomaalaisista ammattivarkaista, jotka havittelevat lompakoita, matkapuhelimia ja muuta arvotavaraa. Varkaat vievät omaisuutta niin taitavasti, että uhri ei välttämättä edes huomaa anastusta heti.

Kotimaa
Lompakko saattaa lähteä varkaan matkaan uhrin huomaamatta.
Hanna Lumme / Yle

Ulkomaalaisten tekemistä lompakkovarkauksista on kirjattu esimerkiksi Lahden seudulla viime aikoina useita rikosilmoituksia.

Päijät-Hämeen poliisi varoittaakin, että kesää kohden ulkomaalaisten ammattivarkaiden tekemät vastaavat rikokset todennäköisesti lisääntyvät. Esimerkiksi lompakoita ja matkapuhelimia viedään taskuista niin taitavasti, ettei uhri edes heti huomaa joutuneensa rikoksen kohteeksi.

Erityisen varovainen kannattaa olla kauppakeskuksissa, isoissa marketeissa, ruuhkaisessa keskustassa ja toreilla. Poliisi muistuttaa, että ostoskoriin jätetty käsilaukku tai lompakko houkuttelee varkaita.

Myös pankkiautomaateilla tai kaupan kassalla pankkikortin kanssa asioivat ovat varkaille otollisia uhreja. Varkaat painavat mieleensä uhrin tunnusluvun ja kulman takana vievät lompakon pankkikortteineen, poliisi varoittaa.

Varkaat liikkuvat ryhmissä. Heti anastuksen jälkeen esimerkiksi lompakko siirtyy ryhmän toiselle jäsenelle, joten jos varas jää kiinni, omaisuutta ei välttämättä saada kuitenkaan palautettua oikealle omistajalleen.

Varas voi iskeä myös junassa

Poliisin tietojen mukaan osa rikollisporukasta yleensä ruuhkauttaa vaunun junan lähtiessä liikkeelle ja vie ruuhkan keskelle jääneen matkustajan laukusta tavaraa.

Lisäksi poliisi varoittaa, että rikolliset voivat tarjoutua kantamaan matkalaukkua tai pyytää apua jonkin paikan löytämiseksi. Kartan levittäminen estää näkyvyyden, ja tietä kysyvän kumppanit vievät samalla uhrin omaisuutta.

Varkauksien välttämiseksi kannattaa pitää erityistä huolta matkapuhelimista, lompakoista ja muusta mukana kulkevasta arvotavarasta. Poliisin mukaan arvoesineiden kuljettamista mukana tai näkyvästi kannattaa välttää.