1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Viron hallituspuolueiden tulonlähteet joutuivat syyttäjän syyniin

Reformipuolueen entinen kansanedustaja kertoo välittäneensä puolueelle rahoja tuntemattomista lähteistä. Toisen hallituspuolueen entinen ministeri sanoo, ettei keino ole Virossa uusi.

Ulkomaat

Viron viranomaiset selvittävät pääministeripuolueen rahoituksessa paljastuneita epäselvyyksiä. Reformipuolueen entinen kansanedustaja Silver Meikar oli keskiviikkona neljä tuntia syyttäjän kuultavana. Meikar oli luvannut kertoa syyttäjälle, ketkä muut hänen lisäkseen olivat välittäneet rahaa reformipuolueelle. Julkisuuteen hän ei niitä kuitenkaan ole kertonut.

Syyttäjä aloitti tutkimukset, kun Postimees-lehti sanoi tiistaina, että reformipuolue on saanut nimettömistä lähteistä varoja, jotka kierrätettiin puolueen jäsenten tilien kautta. Meikar myönsi saaneensa puolueen edustajalta välitettäväksi varoja, joiden alkuperää hän ei tiennyt.

Meikar sanoo, että samoin toimivat kymmenet reformipuolueen edustajat, joiden joukossa oli myös kansanedustajia. Itse hän kertoo siirtäneensä varoja kuudesti vuoden 2009 joulukuun ja vuoden 2010 helmikuun välisenä aikana. Kertasummat olivat 640 eurosta 1 600 euroon, hän kertoo.

Muutamat liikemiehet lahjoittivat rahaa avoimesti omalla nimellään, mutta he olivat poikkeuksia.

Poliitikko ja liikemies Jüri Mõis

Sitä ennen Meikar kertoo saaneensa puolueen pääsihteeriltä, nykyiseltä oikeusministeriltä Kristen Michalilta puhelun, jossa tämä kysyi, olisiko hän valmis avustamaan puoluetta. Omaa rahaa siihen ei menisi, vaan hänelle annettaisiin kulloinenkin avustuserä, Michal oli Meikarin mukaan sanonut.

Syyttäjän mukaan Meikaria kuultiin todistajana. Ketään ei tässä vaiheessa tutkita epäiltynä, syyttäjä sanoo.

Entinen sisäministeri: Tapa ei ole uusi

Virolainen liikemies Jüri Mõis, joka käväisi politiikassa runsaat kymmenen vuotta sitten, kertoi keskiviikkona Kuku-radiokanavan haastattelussa, että myös Isänmaan liitto siirsi ainakin tuolloin rahaa samalla tavoin.

– Puoluetta saattoi auttaa kahdella tavalla: antamalla rahaa tai nimensä. Muutamat liikemiehet lahjoittivat rahaa avoimesti omalla nimellään, mutta he olivat poikkeuksia, Mõis kertoo.

Hänen mukaansa liikemiehet olivat haluttomia kertomaan tukevansa jotakin puoluetta, koska pelkäsivät sen syövän kilpailuasemiaan julkisissa tilauksessa.

Mõis oli sisäministeri yhdeksän kuukauden ajan vuonna 1999 ja Tallinnan pormestari 1999 - 2001. Hän lähti Isänmaan liitosta ennen kuin se yhdistyi Res Publica -puolueen kanssa. Yhdistynyt puolue muodostaa nykyisen hallituksen reformipuolueen kanssa.

Lähteet: BNS, Yle Uutiset

Lue seuraavaksi