Enemmistö suomalaisista kannattaa puutarhakaupunkimallia

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ajatus puutarhakaupunkimaisesta yhdyskuntasuunnittelusta saa enemmistön tuen suomalaisilta. YLE Uutisten Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan puutarhakaupunkimallia kannatetaan erilaisissa perhemuodoissa lähes yhtä innokkaasti.

Vaaliuutiset 2008

Kyselyyn vastanneista 53 prosenttia kertoi kannattavansa Vanhasen maalailemaa yhdyskuntamallia, jossa asutus, palvelut ja osa työpaikoista sijaitsevat pieninä keskittyminä väljästi maaseudulla ja kaupunkien läheisyydessä. Huonona tällaista mallia piti 22 prosenttia. Vastaajista 17 prosenttia puolestaan arvioi, ettei puutarhakaupunki yhdyskuntamallina ole hyvä eikä huono.

Perhemuodolla ei vaikuta olevan suurta vaikutusta asiaan suhtautumiseen. Lapsiperheistä 55 prosenttia pitää Vanhasen kannattamaa yhdyskuntamallia hyvänä ja 21 prosenttia vastustaa sitä. Aikuistalouksissa vastaavat prosenttiosuudet ovat 51 - 23.

Kataisen ennustus ei näkynyt tuloksissa Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen pitää mielenkiintoisena sitä, että erilaisten ruokakuntaryhmien välille ei muodostu asiassa mielipide-eroa. Rahkonen muistuttaa, että esimerkiksi kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on kritisoinut Vanhasen ajatuksia sillä perusteella, että nykyisin yhä suurempi osa perheistä on sinkkutalouksia, eivätkä lapsiperheiden unelmat kosketa kaikkia. - Mutta mitä tutkimuksemme osoittaakaan: aikuistalouksien vastaajat eivät juuri eroa mielipiteiltään lapsiperheistä. Pidän tätä tulosta hyvin yllättävänä, Rahkonen sanoo. Voimakkain vastustus Uudellamaalla Vanhasen puutarhakaupunkimalliin suhtaudutaan kaikkein kriittisimmin Uudellamaalla. Alueen väestöstä hieman vajaa kolmannes, 32 prosenttia, vastustaa ajatusta puutarhakaupunkimallista, jossa toimintoja ei ole keskitetty yhteen suureen keskukseen. - Uudellamaalla Vanhasen ajatuksiin suhtaudutaan selvästi penseämmin kuin muualla Suomessa - ja nimenomaan Helsingin seutuahan nämä ajatukset koskettavat. Muualla maassahan puutarhakaupunkikeskustelu ei ole sillä tavalla kysymys kuin täällä, Rahkonen uskoo. Kyselyä varten haastateltiin 1 008:aa ihmistä 15. - 18. syyskuuta. Tutkimuksen virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa. YLE Uutiset

Lähteet: Koko tutkimus PDF-muodossa