Etelä-Afrikan presidentti Thabo Mbeki eroaa virastaan

Etelä-Afrikassa presidentti Thabo Mbeki suostuu ANC-puolueen johdon esittämään erovaatimukseen. Presidentin kanslian lauantaina antaman tiedotteen mukaan Mbeki astuu syrjään, kun asian vaatimat perustuslailliset edellytykset on täytetty.

Ulkomaat

Etelä-Afrikan parlamentin on määrä kokoontua lähipäivinä ja hyväksyä Mbekin eroon vaadittavat menettelytavat. Mbeki pysyy virassaan, kunnes väliaikainen valtionpäämies on nimitetty. Parlamentin uskotaan nimittävän parlamentin puhemiehen hoitamaan valtionpäämiehen tehtäviä väliajaksi.

Aiemmin lauantaina ANC-puolueen johto vaati presidentti Thabo Mbekiä eroamaan virastaan. Mbekin eroa ovat vaatineet ANC-puoluetta johtavan Jacob Zuman kannattajat. Erovaatimukset kiihtyivät, kun Zuma vapautettiin korruptiosyytteistä viime viikolla. Päätöksen tehnyt oikeuden tuomari sanoi uskovansa, että syytteiden nostamisen takana oli poliittisia motiiveja. Tuomari syytti samalla presidentti Mbekiä toimivaltansa ylittämisestä.

Maan varapresidentti Phumzile Mlambo-Ngcuka on uhannut erota, jos Mbeki pakotetaan luopumaan tehtävästään. Myös useiden ministerien uskotaan jättävän tehtävänsä. Etelä-Afrikan valtiovarainministeri Trevor Manuel on kuitenkin jo ilmoittanut, ettei aio erota tehtävästään.

Mbeki menetti puolueen johtajuuden Zumalle joulukuussa. Zuma on ANC-puolueen seuraava presidenttiehdokas. Mbekin toinen kausi presidenttinä päättyisi virallisesti huhtikuussa.

Lähteet: Reuters, AFP, AP