EU huolestui Kiinan maitojauheskandaalista

EU kehottaa eurooppalaisia tulliviranomaisia seuraamaan Kiinasta tuotuja elintarvikkeita erityisen tarkasti maitojauheskandaalin vuoksi.

Ulkomaat

Euroopan komission tiedottajan Nina Papadoulakin mukaan EU-maat eivät tuo maahan kiinalaista maitojauhetta tai muita maitotuotteita. Viranomaisia on kuitenkin pyydetty tarkkailemaan maidon jatkojalosteiden, kuten leivän tai suklaan, maahantuontia.

Kiinan laadunvalvontaviraston johtaja Li Changjiang erosi maanantaina myrkytystapausten vuoksi. Virasto on vastuussa elintarvekkeiden turvallisuudesta.

Kiina on täsmentänyt tietoja korvikemaitomyrkytyksen uhreista. Maan terveysministeriön mukaan jo 53 000 lasta on käytetty oireiden takia sairaalatutkimuksissa.

Heistä 13 000 on jäänyt hoidettaviksi ja 104 lapsen tila on vakava. Oireita saaneista ja sairastuneista 80 prosenttia on alle 2-vuotiaita, sanoo Kiinan terveysministeriö. Suurin osa heistä oli saanut ravinnokseen Sanlu-yhtiön korvikemaitoa.

Vielä sunnuntai-iltaan saakka Kiinan terveysviranomaiset kertoivat ainoastaan sairaalaan jääneiden lasten määrän.

Hongkongissa kahdella lapsella on todettu munuaiskiviä, jotka ovat aiheutuneet saastuneesta korvikemaidosta.

Skandaali levinnyt myös Hongkongiin

Manner-Kiinassa kaikkiaan neljä vauvaa on kuollut juotuaan saastuneesta jauheesta valmistettua maitoa. Maitojauhetta käytetään laajasti Aasiassa, missä monet äidit ajattelevat pulloruokinnan olevan imettämistä helpompaa.

Kiinasta alkanut maitojauheskandaali on levinnyt myös Manner-Kiinan ulkopuolelle. Hongkongissa paljastui sairaustapaus, jonka jäljet johtavat saastuneeseen kiinalaiseen maitojauheeseen.

Hongkongin terveysviranomaisten mukaan 3-vuotias pikkutyttö kärsii munuaiskivistä juotuaan vahingollisesta jauheesta tehtyä maitoa. Sairastunutta tyttöä on hoidettu sairaalassa, mutta hän on nyt hyvässä kunnossa kotihoidossa.

Kiina on vetänyt markkinoilta 22 yrityksen valmistamia maitotuotteita, kun joistakin tuotteista löytyi terveydelle vahingollista melamiinia. Melamiini on muun muassa muovin valmistuksessa käytettävä kemikaali. Maitojauheeseen ja maitoon sitä oli lisätty proteiinipitoisuuden kasvattamiseksi.

Lähteet: AP, AFP, DPA, YLE Uutiset