Vasemmisto-oppositiosta erovaatimuksia sisäministeri Holmlundille

Vasemmisto-oppositiosta on vaadittu sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) eroa. Eroa ovat vaatineet Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie ja SDP:n kansanedustaja Liisa Jaakonsaari.

Kotimaa

Annika Lapintien mukaan Holmlund ei ole tehtäviensä tasalla.

- Aselain muutos ei ole edennyt, tuntuu, että sitä on jarruteltu ja estelty. Holmlund ei tunne hallinnonalaansa eikä ole tehtäviensä tasalla. Hän ei ymmärrä, millaista johtajuutta tehtävä vaatii.

Lapintien mukaan Holmlundin pitäisi ymmärtää itse tehdä poliittinen johtopäätös tässä tilanteessa.

- Miksi käsiaseet ovat kodeissa, miksi Suomessa on Yhdysvaltojen jälkeen liberaalein aselaki, Lapintie kysyy.

Jaakonsaari vaatii Holmlundin eroa Myös SDP:n kansanedustaja Liisa Jaakonsaari vaatii Holmlundin eroa. Jaakonsaari vaatii poliisiministeriä kantamaan poliittisen vastuunsa. Jaakonsaari kirjoittaa nettiblogissaan (siirryt toiseen palveluun), että asioista on voitava puhua myös periaatteelliselta kannalta.

- Mitä poliittinen vastuu oikeasti on? Toinen vaihtoehto tietenkin on, että tapahtuipa mitä tahansa, ministerit istuvat aitioissaan kertomassa kuinka hirveän paljon on töitä tehty, ja kaikki jatkuu niinkuin ennenkin.

Jaakonsaari kirjoitti jo eilen, että jos pitää paikkansa, että poliisi sai tiedon ennakolta, kuuli ampujaa mutta ei ryhtynyt toimiin, niin sisäministerin on vedettävä tästä johtopäätökset.

Lähteet: YLE Uutiset