Karita Mattila ja Juha Uusitalo loistivat New Yorkissa

Metropolitan-oopperan syyskauden avasi Richard Straussin Salome. Karita Mattilalle tämä on uusinta neljän vuoden takaisesta esityksestä. Juha Uusitalo debytoi Meropolitanissa Johannes Kastajan roolissa.

kulttuuri

Yleisö ponnahti seisomaan, kun esirippu laskeutui tiistaina illalla New Yorkin Metropolitan-oopperassa. Karita Mattila otti vastaan haltioituneen yleisön bravo-huudot kaikkensa antaneena. Neljän vuoden takaista raivoisaa ja loputonta aplodimyrskyä ja kukkamerta ei tällä kertaa kuitenkaan nähty.

Katsomo oli viimeistä sijaa myöten täynnä tiistaina, kun Metropolitan ooppera avasi syyskautensa Richard Straussin Salome-oopperan uusintaesityksellä. Paikalla olivat kuulemma kaikki merkittävät kriitikot.

Saksalaisen Jürgen Flimmin ohjaaman esityksen ehdoton tähti on Karita Mattila. Salome on hänen shownsa ja hän ottaa yleisönsä itseään säästämättä, rooliinsa täysillä heittäytyen. Se kuuluisa spagaattikin nähdään. Hän tuntuu olevan edelleen oopperayleisön lemmikki täällä.

Juha Uusitalon bassobaritoni jylisi valtavassa salissa vakuuttavasti ja hänen Johannes Kastajansa oli vahva vastavoima Karita Mattilan Salomelle. Juha Uusitalo sanoi viihtyvänsä loistavasti Metropolitanissa. Hän sanoi pystyneensä tiistaina keskittymään omaan suoritukseensa hyvin ja ilta oli hänen mielestään kaikin tavoin onnistunut. Omia tunnelmiaan hän piti esityksen jälkeen enemmän kuin hyvinä.

Kuuluisa rakkaudenosoitus irtileikatulle päälle vavahdutti Itse koin, että Suomessa kohuttua Seitsemän hunnun tanssia huomattavasti vavahduttavampi on lopun kohtaus, jossa Salome laulaa, kuinka rakkaus on kuolemaakin väkevämpi mysteeri ja suutelee epätoivoisen intohimoisesti hopealautasella lepäävää Johannes Kastajan irtileikattua päätä. Missä oli Mikko Franck? Suomalaisten huipputaiteilijoiden kolmikosta puuttui kapellimestari Mikko Franck, jonka piti debytoida Metropolitanissa eilen illalla. Hänen ratkaisuaan tänne tulemisesta odotettiin viikkoja aivan viime hetkiin saakka. Houstonin oopperan kapellimestari Patrick Summers tuli paikkaamaan suomalaista ihmelasta vasta viime viikolla. Hän ehti harjoitella esitystä laulajien kanssa ennen ensi-iltaa vain muutaman kerran.

Franckin sairastuminen oli harmillinen takaisku monella tapaa. Kuinkahan monta kertaa merkittävissä musiikkitaloissa mahdetaan odotella, saapuuko maestro paikalle?

Lähteet: Inari Uusimäki, YLE Uutiset