Kiinalaiset makeiset syyniin Suomessakin

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira pyytää kunnallisia valvontaviranomaisia selvittämään, onko kiinalaisia maitoa sisältäviä elintarvikkeita myynnissä Suomessa. Tarkastukset kohdistetaan ensisijaisesti etnisiin myymälöihin.

Kotimaa

Evira haluaa selvitetään tilanteen erityisesti lasten käyttämien tuotteiden osalta, kuten keksien, suklaan ja kermatoffeen. Samalla varmistetaan, ettei tuontikiellon alaisia elintarvikkeita, kuten maitoa, maitojauhetta tai äidinmaidonkorvikkeita, ole myynnissä.

EU-komissio on pyytänyt jäsenmaita varmistamaan, että markkinoilla olevat, maitoa sisältävät kiinalaiset elintarvikkeet ovat määräysten mukaisia. Toistaiseksi melamiinia ei ole löydetty elintarvikkeista EU:n alueelta.

Makeisten mahdolliset pitoisuudet varsin haitattomia Eviran ylitarkastaja Pirkko Kostamo kuitenkin muistuttaa esimerkiksi melamiinia sisältävän toffeen olevan ihmiselle varsin vaaratonta. - Edes tähän mennessä ulkomailla mitatut korkeimmat melamiinipitoisuudet eivät aiheuta makeisia syövälle terveydellistä haittaa, jos karkinsyönti pysyy normaaleissa määrissä. Esimerkiksi pussillisen toffeeta tai suklaata voi nauttia aivan huoleti, Kostamo sanoo. Hän myös korostaa, että melamiinia mahdollisesti sisältävien tuotteiden vaarallisuus ei ole mitään verrattuna yleisesti käytettyihin nautintoaineisiin, kuten tupakkaan. Ylitarkastajan mielestä kuluttajien ei pidä pelätä akuutteja terveysvaaroja vaan suhtautua asiaan maalaisjärjellä. - Kiinan äidinmaidonkorviketapauksissa melamiinipitoisuudet ovat olleet toista luokkaa ja sairastuneet ovat pikkulapsia. Suomessa syötävissä ei ehkä lainkaan melamiinia

Evira ei vielä arvioi sitä, epäilläänkö mitään kotimaisia makeistuotteita haitallisista aineista. Eurooppaan ei kiinalaista maitojauhetta saa edes tuoda.

Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan suomalaisten liikkeiden valikoimissa ei ole kiinalaisia keksejä tai makeisia. Liitto kertoo tiedotteessaan, että sen jäsenyritysten hankintayhtiöt Inex Partners Oy, Tuko Logistics Oy ja Ruokakesko Oy eivät tuo Kiinasta maitojauhetta sisältäviä elintarvikkeita, kuten makeisia tai keksejä.

Kiinasta tuodaan pääasiassa nuudeleita, kiinalaisen ruoan valmistustarpeita sekä hedelmä- ja vihannessäilykkeitä. Eläinperäisten elintarvikkeiden, kuten maidon ja maitotuotteiden, tuonti Kiinasta EU:n alueelle on kielletty.

Elintarviketeollisuusliitto vakuuttaa, että suomalaisia makeisia ja keksejä voi syödä turvallisin mielin. Liiton mukaan suomalaisten makeisten ja keksien raaka-aineena ei ole käytetty melamiinia sisältävää maitojauhetta.

Lähteet: YLE Uutiset