Telanne syyttää Korhosta edelleen epärehellisyydestä

Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne sanoo edelleen, että Johanna Korhosen irtisanomisen syynä oli epärehellisyys. TV1:n Arto Nyberg -ohjelmassa sunnuntai-iltana haastateltu Telanne sanoo, että työhönottohaastattelussa Korhonen ei ollut kertonut puolisonsa poliittisesta aktiivisuudesta.

Kotimaa

Johanna Korhosen puolison ehdokkuus vasemmistoliiton listoilla Vantaalla oli käynyt selväksi toimitusjohtajalle vasta myöhemmin.

- Korhonen on muun muassa sanonut, että hänen puolisonsa ei ole aktiivisesti politiikassa mukana. Tämä muun muassa tuli minulle yllätyksenä. Näin jälkikäteen voi ajatella, että olisi hyvä, että tällaisetkin asiat saataisiin ennen sopimuksen allekirjoittamista selville, Telanne sanoi.

Johanna Korhonen on epäillyt, että hänet irtisanottiin, kun yhtiölle selvisi, että hän asuu naisen kanssa. Telanne sanoo, että työntekijöiden sukupuolinen suuntautuminen ei vaikuta AlmaMedian työntekijöiden palkkaamiseen.

- Kyse oli siitä, että olemmeko tietoisia Korhosen puolison kunnallisvaaliehdokkuudesta Vantaalla. Ja minä en tätä tiennyt, Telanne toisti.

Korhosen puolison kunnallisvaaliehdokkuudesta Telanne kuuli Alma Median viestintäjohtajalta.

- Meidän viestintäjohtajamme sai viestin, jossa kyseltiin, että tiedämmekö kaikki asiat, mitkä tähän mahdollisesti liittyvät, Telanne kertoi.

Telanne myöntää, että Alma Media -yhtiölle on jupakan myötä syntynyt kolhuja. Lapin Kansan henkilöstön toivomuksista huolimatta Telanne ei aio jättää toimitusjohtajan töitään.

Alma Media purki LapinKansan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen työsopimuksen ennen kuin työ ehti alkaa.

Lähteet: YLE Uutiset