Einojuhani Rautavaara säveltää yhä - taidemusiikin tähti täyttää 80 vuotta

Einojuhani Rautavaaran merkkipäivää vietetään torstaina. Hän on yksi maailmanlaajuisesti arvostetuimmista suomalaisista taidemusiikin säveltäjistä. Rautavaara tunnetaan jatkuvasti muuttuneesta tyylistään säveltäjänä. Itse hän kuitenkin toteaa, että kyseessä on ollut pikemminkin tekniikan, ei tyylin muutos.

kulttuuri

Säveltäjä paljastaa, että hän on tutustunut vuosien varrella uudenlaisiin tekniikoihin oppiakseen aina jotakin uutta.

- Kun nuorempana kuulin jostakin mielenkiintoisesta, kuten esimerkiksi sarjallisuudesta, totta kai halusin nähdä, mitä se on. Halusin nähdä, josko siinä olisi jotakin käyttökelpoista minulle. Ainoa keino oppia jotakin on tehdä itse. Kaikissa erilaisilla tekniikoilla rakennetuissa teoksissa voi kuitenkin kuulla minun ääneni yhtä hyvin, Rautavaara toteaa YLEn haastattelussa.

Vaikka Rautavaara ei enää pääse liikkumaan kovin hyvin, työntekoa se ei haittaa ja uusia sävellyksiä syntyy jatkuvasti.

Einojuhani Rautavaaran arvioidaan olevan tällä hetkellä kansainvälisesti esitetyin suomalaissäveltäjä Sibeliuksen jälkeen. Tuotantoon kuuluu muun muassa oopperoita, sinfonioita, pianoteoksia ja yksinlauluja.

Merkkipäivän kunniaksi Alba Records julkaisuu Rautavaaran urkuteosten kokonaislevytyksen. Lisäksi tällä viikolla Olli Mustonen johtaa Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa A Tapestry of Life -teoksen Suomen kantaesityksen. Turun filharmoninen orkesteri puolestaan esittää kontrabassokonserton Angel of Dusk sekä seitsemännen sinfonian Angel of Light.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset