FPÖ ja BZÖ flirttailevat natsismin kanssa

Itävallan äärioikeiston nimittäminen äärioikeistoksi tuntuu olevan joillekin ongelma. Suomen lehdistössä tilalle on vaalimenestyksen myötä soviteltu laitaoikeiston nimeä. Toisaalta esimerkiksi brittiläinen Guardian-lehti kutsuu Itävallan vapauspuoluetta FPÖ:tä ja tulevaisuuden liittoa BZÖ:tä kaihtelematta uusfasistisiksi puolueiksi. Nimissä peilautunee käyttäjiensä suhtautuminen Itävallan natsiaikaan.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Tutkija Johanna Rainio-Niemi Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitokselta ei näe tarvetta laitaoikeisto-uudissanalle, paitsi jos se herättää pohtimaan missä tällaisten ilmiöiden rajat kulkevat. Hän olettaa, että laitaoikeisto-termillä yritetään tehdä eroa laajemman ilmiön eli oikeistopopulismin ja sitä tiukemman äärioikeistolaisuuden välillä. BZÖ ja FPÖ edustavat hänen mukaansa kumpaakin.

- Jos olosuhteet sattuisivat suosimaan äärioikeistolaisemman linjan vetämistä, sille olisi vahvat edellytykset, eikä silloin varmaan tarvitsisi puhua laitaoikeistosta.

- Sekä Jörg Haider että Heinz-Christian Strache flirttailevat siinä määrin saksalaisnationalismin, äärioikeistolaisuuden ja menneisyyden symbolien kanssa, että tästäkään syystä en näe perustetta laitaoikeisto-sanalle, Rainio-Niemi sanoi haastattelussa, joka tehtiin ennen Haiderin kuolemaa.

Hurja retoriikka puhuttelee itävaltalaisia Oikeistopopulismin sisältä löytyy yhtenä vahvana säikeenä äärioikeistolaisuutta, mutta kokonaisuus on sekoitus muitakin aineksia: EU-vastaisuutta, talouden uusliberalismia, joskus globalisaation vastaista uusprotektionismia ja ennen kaikkea taitavaa mediahuomion keräämistä iskulauseilla ja karismaattisilla persoonallisuuksilla, Rainio-Niemi sanoo. Hänen mukaansa vaalitulos kertoo, että iso osa itävaltalaisista kannattaa ainakin äärioikeiston iskulauseita. Niitä ei itävaltalaisessa vaalikampanjoinnissa pyritä pitämään vakan alla, vaan retoriikka on välillä aika hurjaa suomalaiseen kampanjointityyliin tottuneelle, hän kertoo. - Kyse on myös tietynlaisesta vastaiskusta kaikelle, mitä pidetään poliittisesti korrektina. Tarkoituksena on vedota niin sanottuun kadunmiehen, jota uskoaan viehättävän tietynlainen simppeliys ja kotoperäisyys, kuten oma kieli ja oma kulttuuri. Itävalta esittäytyi Hitlerin uhrina

Itävaltalaiseen oikeistopopulismiin tuo oman sävynsä maan menneisyys. Toisin kuin Saksassa, Itävallassa on oltu vaiti maan osallisuudesta natsismiin tai suorastaan haluttomia myöntämään sitä. Äärioikeistolaiset puolueet suovat mahdollisuuden protestoida tilinteon vaatimuksia vastaan.

Tutkija Johanna Rainio-Niemen mukaan itävaltalaiset saattoivat toisen maailmansodan jälkeen ikään kuin paeta vastuuta "uudelleen perustettuun" valtioon, joka esitettiin erillisenä tapauksena Saksasta. Kylmän sodan vuoksi he saivat siihen myös voimakasta kansainvälistä tukea.

Itävallalle lähdettiin päättäväisesti rakentamaan omaa kansallista identiteettiä, eikä siihen kuulunut pohdiskella itävaltalaisten osuutta natsirikoksissa, vaikka aikalaiset totta kai olivat niistä tietoisia. Tilalle luotiin myytti Itävallasta Hitlerin ensimmäisenä uhrina, Rainio-Niemi kertoo. Lisäksi monet uutta valtiota rakentaneiden sosiaalidemokraattien ja kansanpuolueen johtajista olivat olleet sodan aikana maanpaossa tai vankilassa eivätkä ilmeisesti kokeneet henkilökohtaista vastuuta.

Monet vuodet Itävaltana, jolla ei katsottu olevan tekemistä Saksan kanssa, ovat jättäneet jälkeensä. Natsismia käsitellään huolettomammin kuin Saksassa, ja sillä myös provosoidaan, kuten esimerkiksi Haider on usein tehnyt.

- Tilintekoa menneisyyden kanssa pidetään tässä retoriikassa usein myös "ulkomailta" saneltuna käskynä, jota vastaan niskuroidaan, sanoo Johanna Rainio-Niemi, jonka tuore väitöskirja vertailee Itävallan ja Suomen sodanjälkeistä politiikkaa.

Anniina Wallius, YLE Uutiset (siirryt toiseen palveluun)

<<<