Työttömyyskorvauksia maksetaan aiempaa vähemmän

Maksettujen työttömyyskorvausten määrä on laskenut edelleen kiihtyvällä vauhdilla. Työttömyyskassat ja Kela maksoivat viime vuonna työttömyysturvaetuuksia yhteensä 2,3 miljardia euroa, kun edellisvuonna summa oli 2,67 miljardia euroa.

Kotimaa

Suurimmillaan työttömyysturvamenot olivat lamavuonna 1993, jolloin etuuksia maksettiin nykyiseen rahanarvoon muutettuna 4,6 miljardia euroa.

Suhteessa muuhun väestöön työttömyysturvaetuuksien saajia on vähiten Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla.

Vuoden 2007 lopussa vähiten saajia suhteessa väestömäärään oli pienissä Iniön ja Västanfjärdin kunnissa Lounais-Suomessa. Myös Kauniaisissa, Tuusulassa ja Siuntiossa oli vähän työttömyysturvaetuuksien saajia.

Eniten työttömyysturvaetuuksien saajia suhteessa väestöön oli Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. Sallan, Lieksan, Juuan ja Puolangan kunnissa yli 15 prosenttia kunnan 16 - 64-vuotiaasta väestöstä sai työttömyysturvaetuutta vuoden 2007 lopussa.

Lähteet: YLE Uutiset