Väitös: Nuoret ovat yksinäisimpiä

Nuoret ovat kaikista ikäryhmistä yksinäisimpiä. Lauantaina Jyväskylän yliopistossa tarkastettavan väitöskirjan mukaan nuorten yksinäisyys voi johtaa syömishäiriöihin tai jopa itsemurhaan.

Kotimaa

Jukka Kangasniemi tutki väitöksessään Yleisradion tekstitelevision Nuorten palstan kirjoituksia yksinäisyydestä.

Väitöksen mukaan vain kuusi prosenttia tutkimukseen osallistuneista nuorista koki yksinäisyyden myönteisenä asiana.

- Myönteiseksi koettu yksinäisyys on vapaaehtoista oman ajan hakemista, Kangasniemi huomauttaa.

Yleisimmät syyt yksinäisyyteen ovat väitöksen mukaan koulukiusaamisen kohteeksi joutuminen sekä parisuhteen päättyminen. Kangasniemen mukaan koulukiusaaminen vaikuttaa koko myöhempään elämään.

- Kiusaamisesta johtuva luottamuksen puute vaikeuttaa kestävien ihmissuhteiden luomista ja ylläpitää yksinäisyyttä.

Tutkimuksen mukaan yksinäisyyttä helpottavat asiasta puhuminen ja kirjoittaminen, liikunta sekä musiikin kuuntelu.

Tutkimuksen aineistona käytettyjä kirjoituksia oli 716 kappaletta. Kirjoitukset olivat vuosilta 1994-2004.

Lähteet: YLE Uutiset