Israel haluaa paavin vierailulle kitkasta huolimatta

Israel on uusinut paavi Benedictus XVI:lle esittämänsä vierailukutsun juutalaisten ja katolilaisten välien kiristymisestä huolimatta.

Ulkomaat

Välejä hiertää yksi Benedictuksen edeltäjistä, 50 vuotta sitten kuollut Pius XII. Benedictus haluaisi julistaa hänet pyhäksi, mitä voisi seurata julistaminen pyhimykseksi. Juutalaisten historioitsijoiden mukaan Pius ei moista kunniaa ansaitse, koska hän ei käyttänyt asemaansa toisen maailmansodan juutalaisvainojen uhrien auttamiseksi.

Pius valittiin paaviksi aivan sodan kynnyksellä, ja hän kuoli vuonna 1958. Juutalaisvainojen museossa Yad Vashemissa Jerusalemissa on hänen kuvansa, ja sen yhteydessä olevassa tekstissä paavia syytetään silmien sulkemisesta natsien hirmuteoilta. Museon edustajan mukaan näkemys perustuu käytettävissä oleviin historiankirjoihin. Yad Vashemissa ollaan varmoja, että Vatikaanin arkistojen avaaminen tuolta ajalta antaisi asiaan lisävaloa, edustaja sanoo. Kiistaa muistakin aiheista Israelin presidentti Shimon Peres on vedonnut Vatikaaniin, ettei kiistan annettaisi estää paavin Israelin-matkaa. Vatikaanin vastauksen mukaan niin ei annetakaan käydä, jos Benedictus muutoin päättää vierailla Israelissa. Israel ja Vatikaani solmivat diplomaattisuhteet 1990-luvun alussa, mutta selvitettävää on edelleen muun muassa kirkon verovapauksissa ja kristityn arabipapiston oikeuksissa matkustaa Länsirannalla. Paavi Johannes Paavali II kävi Israelissa vuonna 2000.

Lähteet: AFP, AP, Reuters