Kiinaa kritisoidaan jälleen toimittajien kohtelusta

Ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat edelleen Kiinaa sananvapauden rajoittamisesta. Human Rights in China -järjestön mukaan Kiina ei edelleenkään anna maansa toimittajille sananvapautta toimia ammatissaan.

Ulkomaat

Maa höllensi viime perjantaina ulkomaisten toimittajien matkustusoikeuksia suurimmassa osassa Kiinaa.

Sananvapausjärjestö PEN sanoo kuitenkin, että sananvapauden rajoittaminen on kiinalaistoimittajille vakava ongelma.

- Vaikka Pekingin olympialaisten isännöinti rohkaisi Kiinaa miettimään ihmisoikeuskysymyksiä, ei niissä ole kisojen jälkeen tapahtunut edistystä, PEN raportoi.

Järjestön raportin mukaan Kiinan vankiloissa on tällä hetkellä useampia toimittajia ja kirjailjoita kuin viime vuoden joulukuussa.

Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua ylisti sunnuntaina ulkomaisen median toiminnanvapauden lisäämistä. Xinhuan mukaan päätös kertoo Kiinan määrätietoisesta pyrkimyksestä avautua kohti ulkopuolista maailmaa.

Lähteet: Reuters