Harvinaisia kakaduja löytyi Indonesiasta

Sukupuuttoon kuolleeksi luultuja celebesinkakaduja on löydetty indonesialaiselta Masankambigin saarelta. Tutkijat kertoivat havainnostaan torstaina.

luonto

Havaintoja tehtiin neljästä lintuparista sekä kahdesta nuoresta linnusta.

Tutkijoiden mukaan löydöstä huolimatta celebesinkakadu on edelleen yksi maailman harvinaisimmista linnuista. Edellinen havainto kakaduista luonnossa tehtiin yhdeksän vuotta sitten.

Kansainvälinen luonnonsuojelujärjestö IUCN (International Union for Conservation of Nature) luokitteli celebesinkakadun uhanalaiseksi lajiksi vuonna 2000.

Sitä uhkaa elinympäristön katoaminen esimerkiksi sademetsien hakkuun takia, ilmaston saastuminen.

Lisäksi paikallinen väestö on suhtautunut lintuun tuhoeläimenä, minkä vuoksi sitä on vainottu ja surutta tapettu.

Lähteet: AFP