Ahtisaari: Lähi-idän tilanne on häpeällinen

Nobelin rauhanpalkinnon voittaja, presidentti Martti Ahtisaari pitää Lähi-idän konfliktin pitkittymistä häpeällisenä.

Ulkomaat

Ahtisaari arvioi Ruotsin radion haastattelussa, että kansainväliseltä yhteisöltä puuttuu poliittista tahtoa löytää ratkaisu Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin.

Ahtisaaren mukaan kaikki osapuolet tietävät, mitä Lähi-idän rauha edellyttää: - Miten voimme vuodesta toiseen vakavasti sanoa että yritämme löytää ratkaisun, kun emme yritä, Ahtisaari sanoi.

Ahtisaari sanoi toivovansa, että Yhdysvaltain seuraava presidentti käyttäisi kautensa ensimmäisen vuoden Lähi-idän ratkaisun etsimiseen. Nobelistin mukaan palestiinalaisvaltio on välttämätön osa ratkaisua.

Hän kritisoi myös palestiinalaisten Hamas-puolueelle asetettua boikottia, sillä puolue voitti suhteellisen vapaissa vaaleissa.

Afganistanissa puolestaan voi Ahtisaaren mukaan tulla pian aika tunnustaa, että taliban-liikkeen kanssa täytyy myös neuvotella pelkkien lisäjoukkojen lähettämisen sijaan.

Lähteet: YLE Uutiset