1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Arvio: Vicky Cristina Barcelonasta puuttuu Allenille tyypillinen terävyys

Ohjaajalegenda Woody Allenin tuorein elokuva Vicky Cristina Barcelona ei ole Allenia perinteisimmillään - eikä parhaimmillaan. Mustan huumorin ja henkeäsalpaavan dialogin sijaan valkokankaalla nähdään ulkokultainen tarina rakkaudesta ja sen eri muodoista.

kulttuuri

New York -intoilijana tunnetun Woody Allenin elokuvat ovat Match Pointista lähtien sijoittuneet Englantiin. Nyt ohjaaja on jälleen tehnyt uuden aluevalloituksen: tarina tapahtuu Espanjan Barcelonassa ja Oviedossa. Elokuvassa yhdysvaltalaisneitokaiset Vicky ja Cristina matkaavat Barcelonaan kesän viettoon ja majoittuvat Vickyn sukulaisten luo. Vickyn tarkoituksena on työstää Barcelonassa tutkielmaansa katalaanien identiteetistä, Cristina puolestaan etsii itseään eron ja epäonnistuneen lyhytelokuvaprojektin jälkeen. Pian saapumisensa jälkeen naiset tapaavat taiteilija Juan Antonion ja pian myös hänen entisen vaimonsa Maria Elenan. Juan Antonio hurmaa spontaanin Cristinan ja kuin varkain myös pidättyväisen Vickyn, mutta miehen dramaattinen suhde ex-vaimoon nousee kuitenkin tarinan keskiöön. Allen ja vaikeat naiset

Woody Allenin elokuvat ovat jo miehen klassikkokaudella kärsineet heikoista naisrooleista.

Allenin "uusi tuleminen" alkoi Match Pointista (2005), joka on hieno elokuva, mutta siinäkään eivät naiset päässeet loistamaan. Scoop (2005) toi valkokankaille vanhaa, klassista Allenia ja se on ohjaajan uusista elokuvista ainoa, missä Allen nähtiin itsekin valkokankaalla - yhtä neuroottisena kuin ennenkin. Scoop osoitti myös sen, ettei Scarlett Johansson ole pelkän ulkonäkönsä ansiosta elokuvatähti. Vicky Cristina Barcelonassa keskeiset naiset ovat kuitenkin jälleen stereotyyppejä, joiden pinnan alta on kenties Penelope Cruzin Maria Elenaa lukuun ottamatta vaikea löytää syvyyttä.

Allen halusi - mihin hintaan hyvänsä - juuri Cruzin esittämään Maria Elenaa elokuvaansa, eikä suinkaan syyttä.

Maria Elena sekä Patricia Clarksonin esittämä Judy Nash ovatkin oikeastaan elokuvan ainoat vähänkään kiinnostavat, ristiriitaiset tai syvällisemmät hahmot - mikä on sääli, sillä elokuvan on tarkoitus kertoa Vickyn ja Cristinan kesästä Barcelonassa.

Porvariston paluu Allen on elokuvassa palannut tutun aihepiirin pariin, yhdysvaltalaisporvaristoon, jota ei Match Pointissa tai Cassandra's Dreamissa (2007) nähty, ja Scoopissakin vain sivulauseessa.

Yläluokkainen brittikulttuuri on saanut väistyä yhdysvaltalaisnousukkaiden ja vanhan eurooppalaiskulttuurin tieltä. Näiden välillä taas vallitsee ristiriita, jota Allen elokuvassa turhankin leimallisesti alleviivaa.

Javier Bardem on Juan Antoniona tyylikäs, samaan aikaan charmantti ja niljakas. Hänenkin hahmonsa jää silti varsin tyhjäksi kuoreksi.

Vicky Cristina Barcelonassa kuultu kertojaääni tuntuu jotenkin halvalta ratkaisulta, aivan kuin Allen ei luottaisi näyttelijöihinsä. Gaudín kauniit arkkitehtoniset luomuksetkaan eivät peitä täyteen ahdetun juonen ulkokultaisuutta tai henkilöhahmojen teennäisyyttä. (siirryt toiseen palveluun)Tiina Forsberg (siirryt toiseen palveluun) YLE Uutiset Voit kommentoida myös elokuvia Sauna ja Baader Meinhof Komplex tai niistä tehtyjä arvioita.

Woody Allenille amerikkalainen elämänmuoto on tyhjyyttään kumisevaa ja heidän rakkautensa pinnallista. Vicky on tyytynyt sitoutumaan kihlattuunsa Dougiin. Cristina taas ei tunnu tyytyvän mihinkään, vaan etsii aina jotain parempaa.

Vain espanjalaiset Juan Antonio ja Maria Elena kykenevät tuntemaan jotain himoa ja pintapuolista kiintymystä syvempää, toisaalta heidän rakkautensa on mahdoton intensiivisyytensä vuoksi.

Lue seuraavaksi