Suomalainen Talla lauloi Normandiassa neljän oktaavin laajuudelta

Ranskassa Normandiassa on meneillään kuorofestivaali, jonka aikana aikana on kuultu latinojazzia Venezuelasta, gospelia Kanadasta, mongolialaista kurkkulaulua ja pohjoismaista nykymusiikkia. Suomesta Polyfollia-festivaaleille osallistuu tänä vuonna lauluyhtye Talla.

kulttuuri

Saint-Lôn kaupungissa ja naapurikunnissa järjestettänä Polyfollia-festivaali on koolla kolmatta kertaa. Joka toinen vuosi järjestettävän tapahtuman tavoite on lisätä kuoromusiikin arvostusta ja tunnettuutta.

Muista kuoromusiikin tapahtumista Polyfollia eroaa siksi, että kyseessä ei ole kilpailu. Pikemminkin voisi puhua kuoromusiikin messutapahtumasta, joka antaa festivaalien järjestäjille ja muille kuoromusiikin ammattilaisille mahdollisuuden kuulla maailman parhaimpia kuorolaulajia. Konsertit ja työpajat ovat avoimia myös muulle yleisölle.

Tavoitteena on, että mahdollisimman monet eri organisaatioiden edustajat tilaisivat Polyfolliassa esiintyviä kuoroja omille festivaaleilleen. Kuoroille tarjoutuu mahdollisuus saada huomiota myös mediassa. Polyfollia haluaa esitellä juuri niitä kuoroja ja lauluyhtyeitä, joiden suurin menestys on vielä edessäpäin.

Pohjoismaalaisten vahvuus modernissa musiikissa

Festivaalille kutsuttavien esiintyjien valinnasta vastaa seitsemän hengen taiteellinen toimikunta, jonka jäsenet ovat eri puolilta maailmaa. Kukin ehdottaa esiintyjiä omalta maantieteelliseltä alueeltaan. Pohjoismaita ja Baltiaa toimikunnassa edustaa Reijo Kekkonen harrastemusiikkijärjestö Sulasolista.

Tällä kertaa kutsun sai neljätoista ryhmää, joista Pohjoismaita edustavat ruotsalainen lauluyhtye Voces Nordicae ja helsinkiläinen kymmenen miehen Talla.

Pohjoismaisten kuorojen vahvuus tuntuu olevan nimenomaan modernin musiikin esittämisessä. Talla ihastutti yleisöään mieslauluyhtyeelle harvinaisella neljän oktaavin äänialalla korkeasta sopranistasta matalaan kakkosbassoon.

Lähteet: YLE Uutiset