Veronpalautuksia maksetaan vajaat kaksi miljardia euroa

Henkilöverotukseen liittyviä veronpalautuksia maksetaan tänä vuonna vajaat kaksi miljardia euroa. Viime vuoden ansio- ja pääomatuloverotuksen perusteella lasketun palautuksen saa 3,3 miljoonaa verovelvollista. Keskimääräinen palautus on 593 euroa.

Kotimaa

Palautukset maksetaan 4. joulukuuta saajan pankkitilille. Ellei tili ole verottajan tiedossa, palautuksen saa maksuosoituksena 10. päivä joulukuuta.

Jäännösvero palautusta suurempi Jäännösveroja saa maksettavakseen 716 240 henkilöä. Keskimääräinen jäännösvero on selvästi palautusta suurempi, eli 1 604 euroa. Kaikkiaan verottaja kerää jäännösveroja henkilöasiakkailta valtion kassaan noin 1,2 miljardia euroa. Jäännösverojen maksupäivät ovat joulukuussa ja ensi vuoden helmikuussa. Henkilöiltä kerättiin viime vuoden verotuksessa ansio- ja pääomatuloveroja yhteensä 25,1 miljardia euroa. Summa on viisi prosenttia suurempi kuin edellisvuonna. Kuntien osuus summasta on 56,7 prosenttia ja valtion 33,9 prosenttia. Loppu jakaantuu seurakuntien ja kansaneläkelaitoksen kesken. Yhteisöveropotti kasvoi viidenneksen

Yhteisöiltä kerätiin tuloveroa viime vuoden verotuksessa kaikkiaan 7,2 miljardia euroa, mikä on 19,1 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Yhteisöjen maksamista veroista valtio nappasi kirstuunsa yli kolme neljännestä. Kunnille summasta jäi reilu viidennes ja seurakunnille vajaat kaksi prosenttia.

Lähteet: YLE Uutiset