Meksikon sisäministeri kuollut lentoturmassa

Meksikon sisäministeri Juan Camilo Mourino on kuollut pienkoneen maahansyöksyssä, kertovat maan viranomaiset.

Ulkomaat

Kaikkiaan turmassa kuoli kahdeksan ihmistä. Lisäksi 40 ihmistä on viety loukkaantuneina sairaalaan.

Lentokone syöksyi pääkaupunkiin Mexico Cityyn varakkaalle alueelle sytyttäen tuleen kymmeniä autoja. Koneen osia levisi laajalle alueelle

Viranomaisten mukaan turma näyttää olleen onnettomuus. Kone syöksyi Suomen suurlähetystön läheisyyteen Meksikossa Kone syöksyi maahan Suomen Meksikon suurlähetystön kanslian läheisyydessä. Lähetystön mukaan kukaan henkilökuntaan kuuluva ei loukkaantunut. - Olemme saaneet heihin kaikkiin yhteyden, ja kaikki ovat vastanneet, kertoo ministerineuvos Seppo Tunturi YLE Uutisille Meksikosta. Turmassa kuitenkin loukkaantui yksi suomalainen. Hän on suomalaista vientiä edistävän Finpron edustaja. Ulkoministeriön tietojen mukaan henkilö ei kuitenkaan loukkaantunut vakavasti ja pääsi omin avuin hoitoon. AP, AFP,

Lähteet: YLE Uutiset