Rahtialukset törmäysvaarassa Ahvenanmaalla

Kaksi rahtialusta oli lähellä törmäystä eilen illalla Ahvenanmerellä. Läheltä piti -tilanne sattui noin viisi merimailia eli noin 8 kilometriä Flötjanin majakasta etelään tiistaina illalla kello 21.45.

Kotimaa

Vaaratilanne sattui, kun väistämisvelvollinen Lappland-alus ei toisen aluksen yhteydenotoista huolimatta tai niistä piittaamatta väistänyt risteävällä kurssilla ollutta Flinter Bright -alusta.

Mahdolliselta onnettomuudelta vältyttiin, kun Flinter Bright teki nopean käännöksen.

Lähimmillään alukset olivat noin 180 metrin päässä toisistaan, eli meripelastuskeskuksen mukaan näin isojen alusten kohdalla etäisyys on hyvin pieni.

Lappland on 118 metriä pitkä konttialus. Se on rekisteröity Saksaan. Hollantiin rekisteröity Flinter Bright taas kuljettaa puuteollisuuden tuotteita. Nyt siinä on lastina puutavaraa ja sellua. Lappland on nyt matkalla Hampuriin ja sieltä edelleen Brittein saarille. Flintern Bright taas on matkalla Belgiaan.

Lähteet: YLE Uutiset