Kaliforniassa marssittiin homoliittojen puolesta

Tuhannet mielenosoittajat ovat vaatineet Kaliforniaa säilyttämään oikeuden homoliittoihin. Perjantai-illan marssit eri puolilla Kaliforniaa olivat osa mielenosoitusten sarjaa, joka alkoi tiistain vaaleista.

Ulkomaat

Presidentin- ja kongressivaalien lisäksi Yhdysvalloissa järjestettiin vaalipäivänä useita osavaltiokohtaisia kansanäänestyksiä. Kaliforniassa yksi koski samaa sukupuolta olevien avioliittoja.

52 prosenttia kalifornialaisista äänestäjistä asettui kannattamaan lakimuutosta, jonka mukaan avioliiton voivat keskenään solmia vain mies ja nainen. Lakimuutos kumoaa korkeimman oikeuden kesäisen päätöksen, joka salli homoliitot. Tuhannet ihmiset ovat ehtineet avioitua tuon päätöksen perusteella.

Myös Utahissa liikuttiin homojen puolesta

Myös Utahissa Salt Lake Cityssä on marssittu homoliittokieltoa vastaan. Parin tuhannen ihmisen joukko kerääntyi Utahissa voimakkaan mormonikirkon päämajan edustalle. Kirkko oli antanut homoliittojen vastaiseen kampanjaan rahaa ja työvoimaa. Marssijoiden kylteissä luki muun muassa "Mormonit - vainotuista vainoajiksi".

Myös useat julkisuuden henkilöt ovat surreet homoliittokiellon hyväksymistä.

Marsseilla ovat olleet mukana muun muassa stand up -koomikko Wanda Sykes ja näyttelijä Rose McGowan, ja muutoin kantansa ovat tuoneet julki muun muassa laulajat Madonna ja Christina Aguilera sekä näyttelijä Sean Penn.

Lähteet: AP