Kaurismäen uusimman syntyhistoria on poikkeuksellinen

Kolme viisasta miestä on Mika Kaurismäen elokuva, jonka syntyhistoria on poikkeuksellinen. Elokuva on rakentunut John Cassavetesin tyyliin roolihahmojen kautta ja niiden varaan.

kulttuuri

Kolme nuoruudenystävää, Matti, poliisi, Erkki, valokuvaaja, sekä Rauno, näyttelijä, tapaavat sattumalta jouluaattona Helsingissä. He viettävät illan karaokebaarissa. Laulamisen ja juomisen lomassa he kertovat elämästään, sen iloista ja suruista, paljastaen kipeitäkin asioita, pannen jopa ystävyytensäkin koetukselle. Tapahtumat saavat yllättävän käänteen, kun salaperäinen nainen ilmestyy baariin.

Kolme pääosanesittäjää, Kari Heiskanen, Pertti Sveholm ja Timo Torikka ovat luoneet kukin itse hahmonsa, joiden pohjalta Mika Kaurismäki ja Petri Karra ovat luoneet tarinan rungon.

- Idea Kolmeen viisaaseen mieheen syntyi keskusteluissa elokuvan kolmen päänäyttelijän kanssa. Törmäsimme sattumalta lokakuussa 2007 ja aloimme puhua elämästä ja - elokuvan tekemisestä, siitä miten siitä on tullut jotenkin kaavamaista, tiettyjen formaattien toteuttamista, rooleista hyvin standardimaisia, ohjaaja Mika Kaurismäki kertoo elokuvan synnystä.

- Näin myös näyttelijän mahdollisuudet näytellä sielunsa kyllyydestä ovat kaventuneet. Puhe kääntyi usein John Cassavetesiin, jonka tapa työskennellä näyttelijöiden ja tarinan kanssa on inspiroinut meitä kaikkia. Ettei kaikki vain olisi jäänyt puheen tasolle, ehdotin saman tien, että tekisimme elokuvan hänen esimerkkinsä innoittamina, ja kaikki olivat mukana siltä istumalta.

Kaurismäen mukaan kyse ei suinkaan ollut Cassavetesin matkimisesta vaan siitä, että tekijät uskaltaisivat tehdä elokuvan eri tavalla kuin niitä yleensä tehdään, vapaan tekemisprosessin kautta sekä luottamalla näyttelijän työhön ja intuitioon kuvaustilanteessa.

- Vaikka tekemisprosessi oli näyttelijöille vapaa, kyse ei kuitenkaan ollut improvisaatiosta, näyttelijät eivät voineet sooloilla vailla tarkoitusta ja suuntaa, vaan näyttelijäntyö oli tiukasti metodin ja tarinan palveluksessa. Kohtausten ja dialogien aiheet rajattiin tarkasti, joskus annoin ohjeita jopa oton aikana, Kaurismäki jatkaa.

Kolme viisasta miestä on valittu Toronton, Etelä-Korean Pusanin, Istanbulin ja Valladolidin kansainvälisille elokuvajuhlille, ja sen esitysoikeudet on myyty Ranskaan, Belgiaan ja Intiaan.

Suomen ensi-iltansa elokuva saa 14.11.2008.

Lähteet: YLE Uutiset