Teemamaa Suomi esittäytyy laajasti Moskovan kirjamessuilla

Torstaina alkavat Moskovan kirjamessut esittelevät suomalaista kirjallisuutta laidasta laitaan. Teemamaan kirjailijoista messuilla esiintyvät muun muassa historiantutkija Henrik Meinander, runoilija Henriikka Tavi sekä Finlandia-ehdokas Sofi Oksanen.

kulttuuri

Kaiken kaikkiaan messuilla on luvassa suomalaista ohjelmaa noin 50 kirjailijan, kustantajan, kääntäjän ja sarjakuvantekijän voimin. Erityisesti Suomi on esillä teemapäivänään torstaina, jolloin messuilla järjestetään muun muassa vuosia 1809 - 1917 eli Suomen autonomian aikaa käsittelevä seminaari.

Päättöpäivänään sunnuntaina Moskovan kirjamessut huipentuvat keskustelutilaisuuteen suomalaisen runouden futuristishenkisistä ja koneellisista ulottuvuuksista. Suomalaisesta nykyrunoudesta puhuvat Agneta Enckell, Saila Susiluoto ja Henriikka Tavi.

Mukana myös lastenkirjallisuutta ja sarjakuvaa

Esillä ovat myös lastenkirjailijat Hannu Mäkelä ja Mauri Kunnas, joista jälkimmäinen esiintyy messuilla venäläisen kirjailijaystävänsä Eduard Uspenskin kanssa.

Suomalaista sarjakuvaa puolestaan edustaa uusi versio alkuvuodesta Pariisissa huomiota herättäneestä 25 taiteilijan näyttelystä.

Venäjän käännöskirjamarkkinat ovat kirjallisuuden tiedotuskeskuksen mukaan olleet pitkään erittäin tärkeä kasvualue suomalaiselle kirjallisuudelle.

Tuoreimpiin käännöksiin kuuluvat Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään, Henry Parlandin Sönder, Henrik Meinanderin Suomen historia sekä Hannu Luntialan tekstiviestiromaani Viimeiset viestit.

Lähteet: YLE Uutiset