Viittomakielen tulevaisuus puhuttaa

Viittomakielen tutkija Päivi Rainó ennustaa, että viittomakieltä uhkaa sukupuutto, ellei mitään tehdä.

Yle Uutiset viittomakielellä

Filosofian tohtori Päivi Rainó on aina ottanut rohkeasti kantaa kuurojen yhteisöön liittyviin asioihin. Nyt Rainó ennustaa viittomakielelle synkkää tulevaisuutta. Tavallisesti kuuroja arvioidaan olevan Suomessa noin 5000. Rainón tilastoselvityksen mukaan viittomakielisten kuurojen todellinen määrä onkin noin 3100. Tämän laskelman mukaan 60 vuoden päästä kuuroja olisi enää alle tuhat.

Kuurojen määrän tarkka arvioiminen on vaikeaa, koska tilastot ovat puutteelliset. Esimerkiksi väestörekisterikeskukseen viittomakielen on voinut ilmoittaa äidinkieleksi vasta tästä syksystä lähtien.

Aiemmin kuurojen kouluissa oli vahva viittomakielinen yhteisö, jossa myös kuulevien vanhempien lapset oppivat viittomakielen. Nykyään valtaosa kuurona syntyvistä lapsista saa sisäkorvaistutteen, ja yli puolella kuulo on niin hyvä, että lapsi ei tarvitse viittomakieltä. Rainón laskelmien mukaan syntyvistä 20-30 kuurosta lapsesta vain noin 5-10 päätyy viittomakielisten yhteisöön, tulevaisuudessa ehkä vähemmän.

Kuurojen Liiton kehittämisjohtaja Kaisa Alanne toteaa Rainón laskelmien olevan vain yksi tutkimusnäkökulma aiheeseen. Alanne sanoo kuitenkin, että tulevaisuudessa liiton toiminnassa on tärkeää pohtia, minkä laskelmien mukaan kuurojen palveluntarpeet arvioidaan.

Lähteet: YLE Uutiset