Mumbain Live Earth -julkkiskonsertti peruttu iskujen vuoksi

Mumbaihin joulukuun 7. päiväksi suunniteltu Live Earth -hyväntekeväisyyskonsertti on peruttu kaupunkiin tehtyjen terrori-iskujen vuoksi, kertoo uutistoimisto AFP.

viihde
Roger Waters
Roger Waters esiintyi Zurichissä Sveitsissä huhtikuussa 2007.EPA / Alessandro Della Bella

Tapahtumassa oli tarkoitus kerätä varoja aurinkoenergian tukemiseen.

Tapahtuman järjestäjien mukaan konsertti perutaan, mutta varojen keräämistä jatketaan muuten. Tapahtumaa oli järjestämässä muun muassa Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2000 pyrkinyt demokraattipoliitikko Al Gore.

Esiintyjälistalla olivat muun muassa Pink Floyd -legenda Roger Waters, Blacks Eyed Peas -yhtyeen räppäri Will.I.Am, rock-yhtye Bon Jovi ja intialainen rap-tähti Hard Kaur.

Lähteet: AFP