Israel hyväksyi 250 palestiinalaisvangin vapauttamisen

Israel vapauttaa vankiloistaan 250 palestiinalaisvankia. Israelin hallituksen mukaan päätös on hyvän tahdon ele palestiinalaispresidentti Mahmoud Abbasille. Hänen toivotaan saavan siitä tukea palestiinalaisten keskinäisessä valtataistelussa.

Ulkomaat
Israelin vankiloissa olevien palestiinalaisvankien sukulaisia
Israelin vankiloissa olevien palestiinalaisvankien omaiset vaativat vankien vapauttamista Hebronissa 24. marraskuutaEPA / Abed al Hafiz Hashlamoun

Hallitus hyväksyi äänin 13 -5 päätöksen, josta Abbas ja Israelin pääministeri Ehud Olmert olivat keskustelleet tavatessaan kaksi viikkoa sitten.

Vapautettavista päättää erityinen komitea, jonka ratkaisuihin Israelilla on veto-oikeus. Hamasin tai muiden ääriryhmien jäsenillä ei ole asiaa vapautettavien joukkoon, hallitus linjasi. Se ei sanonut, voisiko joukossa olla suosittu kansanjohtaja Marwan Barghouthi, jota pidetään Abbasin mahdollisena seuraajaehdokkaana.

Israel vapautti viimeksi elokuussa 200 palestiinalaista. Vankiloissa heitä on edelleen 11 000.

Lähteet: AFP, Reuters