1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Sotilaskodit täyttävät 90 vuotta

Sotilaskotityötä on tehty 90 vuotta. Työ on jatkunut keskeytyksettä siitä asti, kun ensimmäiset sotilaskodit perustettiin vuonna 1918.

Kotimaan uutiset
Kirsi Tulkki

Suomessa on 44 kiinteää sotilaskotia ja 26 leirisotilaskotia, ovat osa puolustusvoimien poikkeusolojen huoltovarmuutta. Niitä ylläpitää 39 sotilaskotiyhdistystä. Sotilaskotisisaret tekevät vuodessa noin 200 000 tuntia vapaaehtoistyötä.

Sotkujen suosituin tuote on munkki. Munkkeja leivotaan vuosittain 2,6 miljoonaa kappaletta.

Sotilaskotiliitto tarjoaa Helsingin keskustassa 5 000 henkilölle munkkikahvit tänään keskiviikkona sotilaskotityön 90-vuotisjuhlan kunniaksi.

Taistelua varusmiesten liikakiloja vastaan

Munkkien tarjonnan ohella sotilaskodit pitävät tehtävänään varusmiesten hyvinvoinnin tukemista. Tämä merkitsee Sotilaskotiliiton mukaan myös taistelua liikalihavuutta vastaan.

Sotilaskotiyhdistykset ja Sotilaskotiliitto lahjoittavat varusmiehille nykyisin vapaa-ajan varusteita ja liikuntavälineitä sekä kuntosalivarusteita kuten juoksumattoja.

Lisäksi liitto osallistuu parhaillaan laajaan, varusmiesten ruokatottumuksia käsittelevään monitieteelliseen selvitykseen, jonka Kansanterveyslaitos toteuttaa vuosina 2007 - 2009.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi