Kinnulan elinkeinopolitiikka tuottaa tulosta

Kinnula on aktiivisella elinkeinopolitiikallaan onnistunut hankkimaan kuntaan uusia yrityksiä. Teollisuustilaa kunnassa on ollut tarjolla erityisesti pari vuotta sitten tapahtuneen puunjalostusteollisuuden konkurssiaallon takia.

Kinnula

Kinnulan elinkeinoelämässä menee nyt lujaa. Kinnulan kunnan yritys- ja henkilöverokertymä kasvoi viime vuonna selvästi enemmän kuin maakunnan muissa kunnissa.

Taustalla on sekä aktiivinen työllistämispolitiikka että kunnan apu yritysten rahoitusjärjestelyissä. Noilla eväillä on saatu käyttöön nekin teollisuushallit, jotka pari vuotta sitten tyhjenivät puuteollisuuden konkurssiaallon myötä, kertoo Kinnulan kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Toikkanen.