Rakennemuutosalueista päätökset ennen vuoden loppua

Pietarsaaren pääsy rakennemuutosalueeksi ratkeaa ennen vuodenvaihdetta. Ministeri Mauri Pekkarisen mukaan uusia seutukuntia on runsaasti ehdolla äkillisen rakennemuutoksen alueiksi Valtioneuvosto arvioi niiden nimeämistä vielä tämän vuoden puolella.

rakennemuutos

Samalla harkinnassa on nimeämiskriteereiden tiukentaminen. Yksi halukkaista on Pietarsaaren seutu, joka haluaisi alueelle 5,5 miljoonaa euroa mm. yritysten investointi- ja kehityshankkeisiin. Tilannetta parantaisivat myös erilaiset tietyöt, Pietarsaari-Pännäinen pistoraiteen sähköistys ja vesihuoltopalvelujen kehittäminen.

Uusiksi rakennemuutosalueiksi ovat hakeneet Heinolan, Keski-Karjalan, Koillis-Savon ja Lohjan seutukunnat sekä Kaskisen ja Pietarsaaren seutukunnat.

Ainakin Heinolan ja Koillis-Savon nimeämistä voitaneneen pitää jotakuinkin varmana. Sen sijaan Pohjanmaan seutukuntien osalta kysessä ovat rakennemuutoksen sijasta enemmänkin talouden suhdannevaihtelut, arvioi Paasivirta. Pohjanmaalla useat yritykset ovat ilmoittaneet lomautuksista. Korotettujen rakennemuutostukien piirin pääseminen vaatii kuitenkin irtisanomisia. Suhdannevaihteluiden aiheuttamia vaikeuksia hoidetaan muilla keinoilla kuten valtion elvytyspaketilla, sanoo Paasivirta.

Rakennemuutosalueita on tällä hetkellä 14 mutta niistä tullee putoamaan pois vuoden lopussa puolenkymmentä aluetta. Vastaavasti uusia tulee siis lähes saman verran tilalle.

Rakennemuutosseutujen tukemiseen on tänä vuonna käytettävissä rahoitusta kaikkiaan runsaat 120 miljoonaa euroa.

Lähteet: YLE/Keski-Pohjanmaa