Savianon Gomorra kahmi Euroopan elokuvapalkinnot

Italialaisen Roberto Savianon kohuttuun kirjaan perustuva elokuva Gomorra on voittanut kaikki merkittävimmät Euroopan elokuva-akatemian jakamat palkinnot Kööpenhaminassa.

kulttuuri
Gomorra-elokuva
Kuva Gomorra-elokuvasta.EPA

Mafiasta kertova filmi valittiin parhaaksi elokuvaksi Tanskassa järjestetyssä palkintotilaisuudessa. Lisäksi se sai ykköspalkinnon ohjauksesta, kuvauksesta ja käsikirjoituksesta. Gomorra sai myös sai parhaan päänäyttelijän palkinnon. Palkittu on Toni Servillo.

Elokuva perustuu Roberto Savianon romaaniin modernin ajan mafiasta Italiassa Napolissa ja ruohonjuuritason miesten asemaan ja tehtäviin rikollisjärjestön osana.

Savianon on myös yksi elokuvan kuudesta käsikirjoittajasta. Muut käsikirjoittajat ovat Maurizio Braucci, Ugo Chiti, Gianni di Gregorio, Massimo Gaudioso ja Matteo Garrone.

Gomorran on ohjannut Matteo Garrone. Garronen mukaan elokuvan tarkoituksena ei ole tuomita, eikä moralisoida, vaan kertoa ja osoittaa.

- Tuomitseminen jää muille, Garrone kertoi Kööpenhaminassa.

Saviano ei ollut paikalla noutamassa palkintoa mafian tappouhkauksen takia.

Elokuvan muut tekijät pohtivat palkintojenjaon jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa palkinnon kaksijakoista merkitystä. Toisaalta se tuo elokuvalle lisää näkyvyyttä, mutta samalla se vaikeuttaa tunnettuuden lisääntymisen takia koko ajan enemmän Savianon elämää.

Gomorra tulee ensi-iltaan Suomessa vuoden 2009 puolella.

Euroopan elokuva-akatemian palkinnot jaetaan joka toinen vuosi Berliinissä ja joka toinen vuosi jossain toisessa kaupungissa, nyt Kööpenhaminassa.

Palkintoja pidetään Euroopan oscareina. Ne jaettiin nyt 21. kerran.

Euroopan elokuva-akatemiaan kuuluu noin 1 800 jäsentä.

Lähteet: YLE Uutiset, AP