Vastaanottokeskuksen perustamiselle vaaditaan ehtoja

Vaasaan suunniteltu turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus on ollut vastatuulessa, mutta sen perustaminen on edelleen todennäköistä. Toiminnan aloittamiselle on kuitenkin ehtonsa.

Vaasa
Vaasan kaupungin ylläpitämä vastaanottokeskus lakkautettiin kaksi vuotta sitten
Mirka Kainulainen/YLE

Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus saattaa aloittaa toimintansa Vaasassa alkuvuodesta. Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Karvalan esityksen mukaan vastaanottokeskustoiminta voi alkaa Vaasassa yhteisesti sovittavasta ajankohdasta alkaen, käytännössä helmi-maaliskuussa 2009.

Keskuksen perustamista käsitellään uudelleen Vaasan sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa tänään. Ehtona toiminnan aloittamiselle on vähintään kolmevuotinen sopimus ja 30 paikan perusvalmiuden säilyttäminen.

Lähteet: YLE Pohjanmaa