1. yle.fi
  2. Uutiset

Kaksi suomalaista elokuvaa Sundance-festivaalille

Yhdysvaltain tunnetuimmalla riippumattomien elokuvien festivaalilla nähdään tänä vuonna kaksi suomalaista elokuvaa. Eija-Liisa Ahtilan elokuva Missä on missä? esitetään festivaalin kokeellisessa New Frontier -sarjassa ja Teemu Nikin lyhytelokuva Kaveri kansainvälisessä lyhytelokuvasarjassa.

kulttuuri

Missä on missä? on split screen -elokuva, jonka installaatioversio sai ensi-iltansa tammikuussa Pariisin Jeu de Paume -museossa järjestetyssä Ahtilan näyttelyssä. Elokuva perustuu Algerian sisällissodan aikaiseen tositapahtumaan, jossa kaksi algerialaista pikkupoikaa surmasi ranskalaisen leikkitoverinsa.

Teemu Nikin Kaveri nähdään festivaalin lyhytelokuvasarjassa, johon on koottu 41 elokuvaa 18 eri maasta. Lukuisilla festivaaleilla kiertänyt seitsenminuuttinen draamaelokuva palkittiin Seattlen kansainvälisellä elokuvafestivaalilla tuomariston erikoispalkinnolla.

Sundancen elokuvafestivaali järjestetään Utahin Park Cityssä 15. - 25. tammikuuta. Festivaalin kilpasarjan voittajat ovat nousseet viime vuosina aina Oscar-ehdokkaiksi asti.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi