1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hawk-hävittäjät

Hawkien myynti voi parantaa Kauhavan koulutusmahdollisuuksia

Suomi suunnittelee Hawk-hävittäjien myymistä Puolaan. Hawk hävittäjien mahdollinen myynti voisi jopa parantaa Kauhavan mahdollisuuksia saada kansainvälistä lentokoulutusta.

Kuva: Pasi Takkunen YLE

Kauhavan lentosotakoulun johtaja Petri Tolla sanoo, että sama konetyyppi Puolan kanssa ei ainakaan huononna yhteistyömahdollisuuksia. Tollan mukaan nyt kaupankäynnin kohteena olevat koneet ovat joka tapauksessa Suomessa käytöstä poistuvaa kalustoa, joiden tilalle on tulossa uusia koneita Sveitsistä.

YLE uutiset on kertonyt tänään, että Puola hieroo kauppoja ostaakseen osan Suomen ilmavoimien Hawk-harjoitushävittäjistä. Puolustusministeriöstä vahvistettiin tiistai-iltana YLE Uutisille, että kaupat olivat esillä Puolan puolustusministerin Bogdan Klichin tavatessa virkaveljeään Jyri Häkämiestä (kok.) Helsingissä viikko sitten tiistaina.

Puolan radion mukaan Klich on kertonut maansa käyvän keskusteluja Suomen kanssa taistelu- ja koulukoneiden ostamisesta. Puola etsii paraikaa 16:ta harjoitushävittäjää, ja haluaisi lyödä kaupat lukkoon vielä ennen vuodenvaihdetta. Koneet tarvitaan vuonna 2013.