Jäämaa Moventaksen johtoon

Jyväskylässä toimivan Moventas-konsenin johto vaihtuu. Toimitusjohtajana aloittaa tänään Jukka Jäämaa.

Moventas

Jäämää aloitti Moventaksen tuuliturbiinivaihdeliiketoiminnon johtajana viime syyskuussa 2007. Hän jatkaa toistaiseksi myös tässä tehtävässä. Ilkka Hakala, Moventaksen entinen toimitusjohtaja, jatkaa toimitusjohtajan neuvonantajana ensi vuoden loppuun asti.

Moventas on yksi maailman johtavista mekaanisen voimansiirron asiantuntijoista. Moventas suunnittelee, valmistaa ja markkinoi tuuliturbiinivaihteita ja prosessiteollisuuden käyttölaitteita.

Konsernin liikevaihto oli viime vuonna 291 miljoonaa euroa. Yhtiössä on kaikkiaan 1400 työntekijää Suomessa, Saksassa, Ruotsissa, Kanadassa, USA:ssa, Kiinassa ja Singaporessa.