Reilun kaupan yhdistys palkitsi Ruokakeskon

Reilun kaupan palkinnon tänä vuonna saa Ruokakesko. Reilun kaupan edistämisyhdistys on jakanut myös kunniamaininnat Reilun kaupan tuotteiden edistämisestä eläintarha Korkeasaarelle sekä kehitysmaatoimijoille Seppo Kalliokoskelle ja Ulf Särsille .

Kotimaa

Reilun kaupan edistämisyhdistyksen mukaan Ruokakeskolla on suurista päivittäistavaraketjuista laajin valikoima Reilun kaupan tuotteita. K-ruokakaupat ovat myös kaksinkertaistaneet tänä vuonna valikoimaansa.

Korkeasaari saa kunniamaininnan, sillä eläintarhan kahviloissa on myyty pitkään Reilun kaupan tuotteita, kuten kahvia ja hunajaa.

Reilun kaupan edistämisyhdistyksen mukaan kunniamaininnalla palkitut Seppo Kalliokoski ja Ulf Särs ovat vaikuttaneet siihen, että kymmenet suomalaiset seurakunnat käyttävät Reilun kaupan tuotteita. Kalliokoski työskentelee Suomen lähetysseurassa ja Särs on jäämässä eläkkeelle vuoden vaihteessa Kirkon ulkomaanavusta.

Lähteet: Yle Uutiset