Saharasta löytyi kahden muinaislajin jäänteitä

Saharasta on löytynyt kahden ennalta tuntemattoman eläinlajin jäänteet. Tutkijoiden mukaan kyseessä on tärkein löytö viiteenkymmeneen vuoteen.

Paleontologit kertovat löytäneensä uuden pterosaur-lajin ja uudentyyppisen sauropodin. Pterosaurit olivat lentäviä matelijoita, jotka elivät mesotsooisella kaudella. Sauropodit olivat jurakauden suuria kasvinsyöjiä.

Lajien jäänteet löytyivät kaakkois-Marokosta läheltä Algerian rajaa. Kumpikin löytö on noin 100 miljoonaa vuotta vanha.

Pterosaur-liskon nokan osaksi tunnistettu löytö osoittaa, että eläin on ollut varsin suuri. Sauropodit olivat suurimpia koskaan eläneitä eläimiä, ja nyt löydetyn sauropodin luiden perusteella eläimen kokonaispituudeksi laskettiin noin 20 metriä.

Argentiinasta puolestaan löydettiin raptoriyksilö, joka on eläessään ollut viisimetrinen ja 370-kiloinen. Kyseinen raptori on suurin, joka on tavattu eteläisellä pallonpuoliskolla, mutta sillä on kokoonsa nähden epätavallisen lyhyet eturaajat. Uusi alalaji sai tutkijoilta nimen Austroraptor cabazai, kunnioittaen argentiinalaista museoitsijaa Alberto Cabazaa.