Egyptistä löytyi faaraoiden ajan hautoja

Egyptistä on löytynyt kaksi merkittävää faaraoiden ajan hautaa. Yli 4 300 vuoden ikäiset haudat sijaitsevat Saccarassa Kairon eteläpuolella.

Ulkomaat
Arkeologisia kaivauksia Egyptissä
Reuters

Toinen nyt löydetyistä haudoista kuului läheisten pyramidien rakentamisessa tarvitun kivilouhoksen johtajalle, toinen naiselle, joka oli vastuussa viihdyttäjien hankkimisesta faaraolle. Kummatkin elivät viidennen dynastian aikana farao Unan kaudella.

Egyptin johtava arkeologi Zahi Hawass pitää löytöjä merkittävänä, koska ne hänen mukaansa ovat todennäköisesti vain osa suurta hautausaluetta. Hawassin mukaan tutkimukset alueella jatkuvat ja niiden toivotaan antavan lisää tietoa Egyptin vanhan valtakunnan viidennen ja kuuden dynastian ajoilta.

Toinen haudoista on on noin metrin levyinen ja vajaan kolmen metrin pituinen. Haudan sisäänkäynnin yläpuolella on Yaa Mat -nimisen vainajan nimi. Toinen hauta on kaksi kertaa isompi ja se kuului Senah-nimiselle naiselle. Haudassa on istuvaa naista esittävä kuva.

Saccarassa on tehty arkeologisia kaivauksia jo yli 150 vuoden ajan. Uusia löytöjä alueella tehdään kuitenkin säännöllisesti. Viime kuussa Zahi Nawass kiertoi uuden pyramidin löytymisestä.

Nawass arvioi, että vasta vasta kolmannes muistomerkteistä on löydetty. Loput ovat vielä hiekan peitossa.

Lähteet: AFP, AP