yle.fi-etusivu

Joululiikenne sujui rauhallisesti ja ruuhkattomasti

Joulun menoliikenne on sujunut tiistaina rauhallisesti ilman ruuhkia ja vakavampia onnettomuuksia. Tien päälle on mahtunut hyvin, Tiehallinnosta kerrotaan. Menoliikenne on ollut hiljaista koko aatonaattoillan.

Kotimaa
Joulun menoliikennettä aatonaattona
YLE

Tiehallinnon arvion mukaan vielä jouluaattoaamuna saattaa matkalaisia tien päällä olla, mutta kyse lienee paikallisemmasta liikenteestä.

Tiistaina eniten liikennettä on ollut kaupunkien ulosmenoteillä, varsinkin Helsingistä Tampereen suuntaan. Tiehallinnon mukaan menoliikenteen liikennehuippu 3- ja 4-teillä saavutettiin jo iltapäivällä.

Lumi- ja räntäsade heikensivät paikoin ajokeliä. Vakavilta onnettomuuksilta on kuitenkin vältytty.

Pahoja ruuhkia ei joululiikenteeseen arvioitu syntyvänkään, sillä menoliikenne on jakautunut tänä vuonna usealle päivälle. Paluuliikenteen huipun odotetaan ajoittuvan tapaninpäivän iltapäivään ja alkuiltaan. Menoliikenteen tapaan myös paluuliikenteen odotetaan jakautuvan useammalle päivälle.

Rekkajonot haittaavat liikennettä Kaakkois-Suomessa

Rekkajonot haittaavat liikennettä edelleen Etelä-Karjalassa. Sekä Imatralle että Nuijamaalle menevien jonojen pituudet ovat yli 20 kilometriä. Väliaikaisia rekkaparkkeja on useissa kohdissa 6-tiellä.

Nuijamaalla rekkoja ei liikkunut Venäjälle moneen tuntiin. Tiistaina aamupäivällä liikenne oli poikki ojaan suistuneen rekan noston takia; keskipäivällä rekkoja ei päästetty rajan yli kanavatien aurauksen vuoksi. Henkilöautoliikenne sujuu Nuijamaallakin normaalisti.

Lähteet: YLE Uutiset