Yhteiskunnallisen dokumentin kotimaiset pioneerit palkittiin

Yhteiskunnalliseen dokumenttielokuvaan keskittynyt tuotantoyhtiö Epidem on palkittu Apollo-palkinnolla. Dokumenttipalkinto myönnetään yhtiön perustajajäsenille helsinkiläisen DocPoint-festivaalin avajaisissa tammikuussa.

kulttuuri
Elokuvasta San Fernandon rakastavaiset
Göta Film Ab & Epidem

Vuonna 1968 perustettu Epidem muistetaan parhaiten 1970- ja 1980-lukujen Etelä-Amerikka-dokumenteistaan. Yhtiön alkuvuosien tuotanto perustui pikälti kahden perustajan Mikael Wahlforssin ja Kai Salmisen ohjauksille.

Yhteiskunnallisiin ja kolmannen maailman aiheisiin erikoistuneelle tuotantoyhtiölle ovat työskennelleet jossain vaiheessa lähes kaikki pitkän uran tehneet dokumenttiohjaajat. Nimekkäimpien joukkoon kuuluvat muun muassa Pirjo Honkasalo, Kiti Luostarinen ja John Webster.

DocPoint-festivaalin yhteydessä järjestettävässä katselmuksessa esitetään Epidemin tuotantoa eri vuosikymmeniltä.

Apollo-palkinto on perustettu vuonna 2006 DocPoint-festivaalin viisivuotisjuhlan kunniaksi. Ennen Epidemiä sen ovat saaneet Dokumenttiprojektin perustaja Jarmo Jääskeläinen, dokumenttielokuvan tutkija Ilkka Kippola ja elokuva-alan moniosaaja Jörn Donner.

Lähteet: YLE Uutiset