Palestiinalaisjärjestöt riitaisia Israelin sotatoimista huolimatta

Israelin ilmaiskut Gazaan eivät ole yhdistäneet kilpailevien palestiinalaisjärjestöjen Hamasin ja Fatahin rivejä. Gazaa hallitsevan islamistisen Hamasin ja Länsirantaa hallinnoivan maltillisen Fatahin välirikko vaikuttaa pikemminkin entisestään syventyneen.

Ulkomaat

Hamasin edustajat eivät esimerkiksi osallistuneet fatahilaisen presidentin Mahmoud Abbasin maanantaina koolle kutsumaan hätäkokoukseen.

Länsirannalla palestiinalaiset ovat osoittaneet mieltään Gazan iskuja vastaan mutta samaan aikaan palestiinalaisten poliittinen johto on edelleen pahasti jakautunut.

Palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbas tuomitsi maanantaina Israelin iskut Gazaan. Abbas on kuitenkin arvostellut Hamasia iskujen provosoimisesta. Kun Abbas maanantaina kutsui palestiinalaisryhmittymät hätäkokoukseen, Hamas ja Islamilainen Jihad boikotoivat kokousta.

Hamasin edustajan Muna Mansourin mukaan Hamas ei osallistunut kokoukseen, koska se ei saanut virallista kutsua.

"Israel hyötyy palestiinalaisten riidoista"

Palestiinalaisryhmien välejä kiristää valmistautuminen vaaleihin, kun presidentti Mahmoud Abbasin virkakausi lähenee loppuaan, kertoo dosentti Pertti Multanen Helsingin yliopistosta.

- Nimenomaan tämä sisäpoliittinen tilanne tällä hetkellä voi syventää edelleen juopaa palestiinalaisten keskuudessa, ja tähän viittaavat presidentti Abbasin lausunnot, joissa hän on asettunut syyttämään Hamasia sodan provosoimisesta, Multanen arvioi.

Hamas ja Fatah eivät ole päässeet sopuun vaalien pitämisestä ja Israelin sotilasoperaatio sekoittaa tilannetta entisestään.

Palestiinalaisryhmien valtakamppailu johti viime vuonna avoimiin väkivaltaisuuksiin, joissa Hamas otti Gazan hallintaansa. Hyödyn palestiinalaisten hajaannuksesta kerää Israel, sanoo dosentti Pertti Multanen.

- Poliittisen levottomuuden ylläpitäminen palvelee tässä tilanteessa Israelin etuja ja mahdollistaa myös hyvin kovat sotilaalliset otteet.

Lähteet: YLE Uutiset