Toimistorakennuksen urakat uusiksi

Kokkolan suurteollisuusalueelle tulevasta toimistorakennuksesta järjestetään uusi urakkakilpailu. PortToweriksi nimetyn rakennuksen kustannusarviota halutaan karsia sadoilla tuhansilla euroilla.

toimistorakennukset

Syksyllä järjestetyn tarjouskilpailun yhteydessä hankkeen hinnaksi arvioitiin noin 8 miljoonaa euroa. Toimisto- ja porttirakennusta on tarkoitus alkaa rakentaa kevään aikana, sanoo aluetta rakentavan KIP Infran toimitusjohtaja Jari Heino.

Heino luonnehtii tavoiteltuja säästöä "kuusinumeroiseksi luvuksi" mutta ei tarkenna summaa ennen uutta tarjouskilpailua. Rakennuksesta aiotaan karsia muun muassa yleisiä tiloja. Alempia kustannuksia tavoitellaan myös muutoksilla talon teknisiin järjestelmiin.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa