Tampereella sytytelty tulipaloja

Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

perf1
Tulitikkuja
Yle

Hervannassa on torstai-iltana yhdeksän aikaan sytytetty useita kellarikomeroita tuleen Lindforsintiellä. Tuli ei kuitenkaan päässyt leviämään kellarikomeroiksi muutetusta väestönsuojasta kerrostalon asuinkerroksiin.

Palosta muodostui runsaasti savukaasuja, jotka kulkeutuivat talon asuinkerroksiin. Asukkaita ei tarvinnut evakuoida, mutta asunnoista jouduttiin tuulettamaan savukaasuja.

Kaikki kellarin myös muissa komeroissa olleet tavarat kärsivät sammutusveden ja lämmön aiheuttamia vaurioita.

Tullintorillakin kaksi tulipaloa

Aamuneljältä perjantaina palokunta sai hälytyksen Tullintorille, missä se kävi sammuttamassa palavan roskalavan. Roskalava oli talon seinustalla ja tuli rikkoi kauppakeskuksen ikkunoita, mutta ei levinnyt rakennukseen.

Yön aikana poliisi kävi sammuttamassa myös toisen, pienemmän tulipalon Tullintorin läheisyydestä.

Lämmin ilma pitää hätäkeskuksen kiireisenä

Viime päivinä lämmenyt sää on näkynyt hätäkeskuksessa vilkastuneina tapahtumina. Esimerkiksi viime yönä poliisia on tarvittu aiempaa useammin. Hätäkeskuksen mukaan häiriöitä eivät ole kuitenkaan aiheuttaneet vielä koulujaan lopettelevat nuoret, vaan asialla ovat olleet aikuiset.

Koululaisten juhlintaa odotetaan vasta viikon kuluttua.

Hätäkeskuksesta kerrotaan, että tapahtumat vilkastuvat aina kesäksi.

- Nyt tätä jatkuu varmaankin syyskuulle asti, arvio aamulla puhelimeen vastannut hätäkeskushälyttäjä.