Haminassa taantumalle annetaan turpiin

Hamina
YLE / Jani Aarnio

Kymenlaaksolaiset yrittäjät vastaavat vaikeaan taloustilanteeseen lamantappotalkoilla. Haminassa kampanja kulkee nimellä "taantumaa turpiin". Ihmisiä kannustetaan ostamaan paikallista ja yrittäjiä tehostamaan markkinointia. Kampanjoiden vaikutuksista ollaan kahta mieltä.

Pienten ja keskisuurten yritysten näkymät ovat hyvin heikot. Talouskriisi ei ole kuitenkaan vielä näkynyt yhtä pahasti kuin suurissa, vientiin kytkeytyvissä yhtiöissä.

- Taantuma näkyy osittain. Satunnaiset katselijat, eli niin sanotut "renkaanpotkijat" ovat kadonneet. Normaaleja kuluttajia liikkuu kyllä vielä, sanoo Haminan Stemman kauppias Tuomas Strömberg.

- Tällä hetkellä taantuma ei vielä näy. Meillä kodinkoneostoista 90 prosenttia on korvausostoja, eli tuote hankitaan, oli taloustilanne mikä hyvänsä, toteaa puolestaan Expertin tuoteryhmävastaava Mika Lanu.

Pirkanmaalla yrittäjät lupasivat omassa kampanjassaan, että tänä vuonna ei irtisanota yhtäkään työntekijää. Haminassa ei mennä ihan näin pitkälle, mutta taantumalle aiotaan antaa turpiin.

- Tavoitteena kampanjassa on se, että ihmisille kerrotaan Haminastakin löytyvän palveluja. Eri sektoreja, joita hyödyntämällä pönkitetään kulmakunnan yhteistä elinvoimaa, Tuomas Strömberg toteaa.

Palkansaajien tutkimuslaitoksessa suhtaudutaan epäillen lamakampanjoiden vaikutuksiin. Tutkijan mukaan solidaarisuus paikallisia kauppiaita kohtaan on mennyttä. Onko kampanjoilla vaikutusta?

- Toivottavasti on. Toivottavasti jaksetaan ajatella, että kaikkia hankintoja ei tarvitse pysäyttää tähän paikkaan, vastaa kotkalainen Vuokko Helve kesken matto-ostosten.

Leipää Haminan torilla myyvän Merja Mäkelän mielestä laman torjumiseen riittää tavallinen arkinen kuluttaminen.

- Olen aina suosinut paikallisia palveluja, jotta raha jäisi omalla paikkakunnalle. On turha ajatella niin, ettei mitään raaskisi ostaa. Ihan normaali elämä riittää, kun ei ole mitään uhkia näkyvissä. Ainakaan ei kannata turhaan ruokkia mitään lamaa, hän sanoo.

Lähteet: YLE Kymenlaakso / Valtteri Kykkänen