Hyppää sisältöön

SDP teettää selvityksen kirkon erottamisesta valtiosta

Aloite kirkon erottamisesta valtiosta saattoi olla lähellä hyväksymistä. Uusi puoluesihteeri neuvotteli saliin sovitteluratkaisun selvityksen tekemisestä.

SDP:n puoluekokous on päättänyt teettää selvityksen kirkon erottamisesta valtiosta. Päätös syntyi puoluekokouksen viime hetkillä, kun osa kokousedustajista oli jo poistunut kokouspaikalta.

Puoluekokous ajautui lauantaina tilanteeseen, jossa osa edustajista arveli alun perin Sosialidemokraattisten nuorten aloitteen tulevan hyväksytyksi vastoin puoluehallituksen eli puolueen johdon näkemystä. Sosialidemokraattiset nuoret ehdottivat, että puoluekokous velvoittaisi puolueen toimimaan niin, että kirkko irrotettaisiin valtiosta.

Puoluehallitus oli alun perin ehdottanut, ettei aloite johda toimenpiteisiin. Edustaja Aleksanteri Gustafsson Uudeltamaalta kuitenkin esitti, että puoluekokous liittyisi aloitteeseen.

Asia ratkaistiin neuvottelutauon aikana.

Puoluesihteeri Reijo Paananen heti tositoimiin

Neuvottelutauon aikana tuore puoluesihteeri Reijo Paananen käytti puoluejohdon ääntä ja neuvotteli salikäsittelyyn sovitteluratkaisun, jonka selvä enemmistö hyväksyi.

Puoluekokous päätti äänestyksen jälkeen, että puoluehallitus teettää selvityksen puoluevaltuustolle kirkon erottamisesta valtiosta.

Puoluekokous ei siis lopultakaan mitannut kannatusta sille, pitäisikö SDP:n ajaa kirkon ja valtion suhteen purkamista. Osa puoluekokouksen nuorista edustajista arveli, että äänestys alkuperäisestä aloitteesta kirkon ja valtion suhteen purkamisesta olisi voinut tulla hyväksytyksi.

Puoluekokouksissa satunnaisesti viime hetken yllätyksiä

Eri puolueiden puoluekokouksissa tulee satunnaisen säännöllisesti eräänlaisia yllätyspäätöksiä, kun osa kokousedustajista on jo poistunut kokouspaikalta tai on muualla kuin kokoussalissa.

Esimerkiksi Vihreiden puoluekokous Hämeenlinnassa vuonna 2006 velvoitti puoluetta edistämään kirkon erottamista valtiosta. Jo saman päivän aikana silloinen puheenjohtaja Tarja Cronberg ilmoitti, ettei hyväksyttyä päätöstä edistetä millään tavalla.

Kokoomus teki puolestaan samassa puoluekokouksessa vuonna 2010 Jyväskylässä keskenään ristiriitaiset päätökset ruotsin kielen opiskelusta.

Kokoomuksen puoluekokous hyväksyi vuonna 2010 aloitteen, jonka mukaan kouluissa niin sanotun pakkoruotsin tilalle tulisi vapaasti valittava toinen kieli. Käytännössä puolueen linja asiassa ei kuitenkaan muuttunut, koska päätös oli ristiriidassa muiden samassa kokouksessa tehtyjen päätösten kanssa.