Loreen lauloi Ruotsin voittoon

Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.

viihde
Loreen vei voiton Bakussa Euphoria-hitillään.
Joerg Carstensen / EPA
Ruotsin euroviisuedustaja Loreen vei voiton Bakussa.
Katso Euroviisujen finaali, paina play-nappia

Ruotsi sai pisteistä 372. Venäjä sai 259 ja Serbia 214 pistettä. Pisteitä antoi 42 maata. Myös Suomi antoi 12 pistettä Ruotsille.

Vedonlyöntitilastojen mukaan Loreen oli Euroviisujen ennakkosuosikki. Nainen sanoi aiemmin tällä viikolla YleX Himoituimmat -ohjelman haastattelussa olevansa imarreltu ennakkosuosikin asemastaan.

- Uskon, että suurin syy miksi ihmiset arvostavat kappalettani on, että se tulee suoraan sydämestä. Siitä esityksessäni onkin kyse, teen asiat täydestä sydämestä omalla tavallani, Loreen sanoi.

Loreen osallistui euroviisujen Ruotsin karsintaan, Melodifestivaleniin, myös vuonna 2011. Tuolloin nainen ei päässyt jatkoon.

Loreen on herättänyt kohua Azerbaidzhanissa. Euroviisujen isäntämaa raivostui Loreenin ja ihmisoikeusaktivistien tapaamisesta. Presidentti Ilham Alijevin hallinnon korkea virkamies piti tapaamista politikointina ja vaati, että Euroopan yleisradioliitto EBU puuttuu asiaan.

Ruotsi on Euroviisujen suurmaita

Loreenin voitolla Ruotsi vahvisti asemaansa Euroviisujen suurmaiden joukossa. Se on nyt voittanut laulukilpailun peräti viisi kertaa.

Muista maista esimerkiksi Ranska, Britannia ja Luxemburg ovat voittaneet Euroviisut yhtä monta kertaa. Suurin kaikista on kuitenkin Irlanti, joka on yltänyt ykkössijalle kuusi kertaa. Irlannin Johnny Logan on tuonut kahdesti voiton kotiin.

Muista pohjoismaista Norja on voittanut kolmasti ja Tanska kaksi kertaa. Suomen Lordi voitti Euroviisut vuonna 2006 kappaleellaan Hard Rock Hallelujah.

Loreen vei voiton Bakussa Euphoria-hitillään.
Joerg Carstensen / EPA
Venäjän euroviisuedustaja Buranovskije Babuski –mummokuoro.
Venäjän euroviisuedustaja Buranovskije Babuski –mummokuoro.Joerg Carstensen / EPA
Serbian euroviisuedustaja Zeljko Joksimovic
Serbian euroviisuedustaja Zeljko JoksimovicJoerg Carstensen / EPA