Veikko Huovinen: Luonnonkierto

Yli puolivuosisataisen ja 40 teoksen uran tehnyt Veikko Huovinen kuoli vuonna 2009. Kirjailijan jäämistöstä löytyi lukuisia eri julkaisuissa ilmestyneitä juttuja mutta myös ennen julkaisemattomia. Kustantaja Touko Siltala ryhmitteli 45 juttua viiteen osastoon ja vähäisin kielellisin korjauksin syntyi teos nimeltään Luonnonkierto. Parasta Luonnonkierto -kokoelmassa on se, että siinä olevat jutut selvästi täydentävät Veikko Huovisen kirjailijakuvaa.

Veikko Huovinen
Veikko Huovinen: Luonnonkierto -kirjan kansi
Kustannusosakeyhtiö Siltala

Tuskin koskaan Suomen kirjallisuushistoriassa toistuu vuoden 1956 kaltainen tapaus, jolloin edellissyksynä kuolleen Pentti Haanpään Kootut teokset alkoivat ilmestyä. Kootut teokset eivät ilmestyneet, kuten kootut teokset normaalisti, kirjojen kirjoittamis- ja julkaisemisjärjestyksessä vaan ensimmäiset kolme osaa sisälsivät Haanpään 1930-luvun alussa kirjoittamia mutta tuolloin julkaisemattomia teoksia. Noiden julkaisemattomien teosten joukossa oli novellien lisäksi kaksi Haanpään ehkä parasta romaania, Noitaympyrä ja Vääpeli Sadon tapaus. Tämän jälkeen Haanpään kirjailijakuva alkoi hitaasti muuttua luonnonlahjakkaasta jätkien kuvaajasta itseopiskelleeksi ja tietoiseksi yhteiskuntakriitikoksi. Asiasta kiisteltiin pitkään mutta tänään Pentti Haanpään arvon suomalaisen yhteiskunnan lahjomattomana ja tarkkana kuvaajana 1920-luvulta 1950-luvulle myöntävät jo kaikki tahot. Tänä päivänä Pentti Haanpää on yksi Suomen kirjallisuuden suurista.

Onneksi meille kaikille Veikko Huovisen huumorin ja ironian ystäville Hilkka Huovinen alkoi järjestellä miehensä jäämistöä

Juha Pikkarainen

Kirjailijan kuoleman jälkeen usein jo muistosanoissa yritetään koota kokonaiskuvaa. Kovin äkkiä kokonaiskuvaa ei pidä kuitenkaan rakentaa, koska aika on armottomin tuomari, joka mittaa kirjailijan tuotannon todellisen arvon. Monen omana aikanaan paljon esillä olleen kirjailijan kohtalona on yksinkertaisesti unohdus. Tietysti jälkeenjääneistä papereistakin voi löytyä jotakin olennaista lisää mutta hyvin harvoin.

Yli puolivuosisataisen ja 40 teoksen uran tehnyt Veikko Huovinen kuoli vuonna 2009. Hänen vaimonsa alkoi seuraavana vuonna järjestellä ja arkistoida miehensä jälkeenjääneitä papereita. Vaimo otti yhteyttä kustantaja Touko Siltalaan ja tämä kävi jäämistön läpi. Sieltä löytyi lukuisia eri julkaisuissa ilmestyneitä juttuja mutta myös ennen julkaisemattomia. Siltala ryhmitteli 45 juttua viiteen osastoon ja vähäisin kielellisin korjauksin syntyi teos nimeltään Luonnonkierto, alaotsakkeena novelleja, pakinoita, lyhyitä erikoisia 1950 – 2001. Kirja ilmestyi äsken Siltalan kustantamana.

Parasta Luonnonkierto -kokoelmassa on se, että siinä olevat jutut selvästi täydentävät Veikko Huovisen kirjailijakuvaa. Yhtenäisin kirjan osastoista on kirjan kolmas osasto nimeltään Sinisiä ajatuksia, missä on 12 vuosina 1973-74 Apu-lehdessä ilmestynyttä juttua. Kirjan ensimmäisen osaston Leimauksella Kainuun korvessa juttujen aiheet ovat peräisin siltä ajalta, kun tuleva kirjailija opiskeli metsänhoitajaksi. Opintoihin kuului pakolliset kesäiset työharjoittelut, jotka usein tehtiin Kainuun korvissa. Metsälehdessä ja Metsäylioppilas -lehdessä 60 vuotta sitten ilmestyneissä jutuissa Huovinen on selvästi hyödyntänyt kesäisiä työharjoitteluitaan. Tuolloin syrjäisestä Suomesta vielä löytyi kirveen koskemattomia saloja, missä kulkijan oli rattoisa kulkea. Saloseutujen mökeissä asusteli myös omalaatuisia kansanihmisiä, jotka ovat olleet esikuvina monille Huovisen kirjallisille hahmoille. Nämä hahmot ovat vähintään idulla Luonnonkierto-kokoelman jutuissa. Lukija kohtaa myös luonnon ja sen eläimet sellaisina kuin ne oikeasti ovat, saaliina tai saalistajina. Nykyihmisen tarpeeton hempeys ja eläinten inhimillistäminen ei kuulu nuoren Huovisen tyyliin.

Minua entisenä innokkaana urheilumiehenä kirjan neljännen osaston Kovat kisat jutut huvittivat eniten. Vuodelta 1960 oleva juttu Urheilumme tulevaisuudesta on oikeaan osunut profetia, ajallisesti muutaman vuoden etuajassa. Vuoden 1964 olympialaisiin Huovinen asettaa juuri oikeanlaiset tulostavoitteet eri yleisurheilulajeille, jos halutaan menestyä. Vuodesta 1971 alkaen Huovisen asettamat rajat alkoivat rikkoontua ja kaikki tiedämme, että siitä seurasi kultaa ja kunniaa. Hyvin rehellisesti Huovinen kirjoittaa, ”ettei olympialaisiin pidä lähettää mitään lönköttelijöitä tai velttohyppelijöita. Kaikkein tärkeintä on voitto tai edes raivokas kilpailu voitosta, ei ole mitään merkitystä kilpailijalla, joka jo alkuerässä tyytyy kuudenteen tai seitsemänteen sijaan.” Veikko Huovinen antaa myös nyrkkelijöille varsin sattuvia ohjeita. ” Puoli voittoa on saavutettu, kun nyrkkeilyhanskojen yli kurkistaa pelätty suomalainen kasvoillaan helvetillinen tunteiden palo. Sellaista monen maan taikauskoiset iskijät kavahtavat.”

Luonnonkierto -kokoelman viimeinen juttu on vuonna 2001 ilmestynyt Jäähyväiset markalle. Se sopii kuin nyrkki silmään tähän hetkeen, jolloin koko euron tulevaisuus on vaakalaudalla. Veikko Huovinen kirjoittaa ”Jos nyt, historian ikuisten opetusten nojalla syntyisi tilanne, että liittokunta kerran hajoaa ihmisten riitoihin rahasta ja arvovallasta, tule takaisin vanha kunnon markka suomalaisten luo. Hyvällä muistamme.”

Onneksi meille kaikille Veikko Huovisen huumorin ja ironian ystäville Hilkka Huovinen alkoi järjestellä miehensä jäämistöä. Sen seurauksena meillä on nyt luettavissa haudan takaa puhuvan Huovisen uusin kertomuskokoelma nimeltään Luonnonkierto. Sen parissa viihtyy varmasti vaativinkin lukija. Lukemisiin.

Juha Pikkarainen