Kaukainen ilmapalloviesti sai rakentamaan tuulimyllyn

Kun kärsämäkeläiset kokoontuivat hollantilaistyylisen tuulimyllyn avajaisseremoniaan, lähetettiin matkaan joukko ilmapalloja. Ilmapallot ovatkin syy siihen, että kuntaan rakennettiin tuulimylly muistuttamaan hetkestä, jolloin pieni Kärsämäen kunta oli hetken jopa New York Post -lehden otsikoissa.

Kotimaa
Lapset päästävät ilmapallot matkaan tuulimyllyn avajaisseremonioissa
Yle / Sini Kinnunen

Kun Hollannin nykyinen kuningatar Beatrix syntyi tammikuun lopussa vuonna 1938, tapahtumaa juhlittiin tulppaanien maassa monin eri tavoin.

Pienen Roermondin kaupungissa sijaitsevan tyttökoulun neljäkymmentä oppilasta päättivät lähettää ilmapalloja lentämään kruununperijän syntymän kunniaksi. Koulun oppilaina olivat myös sisarukset Mia ja Greta, jotka kietoutuivat Kärsämäen historiaan sattuman kautta.

- Juuri sinä päivänä Greta oli sairaana. Niinpä Mia-sisko sitoi kaksi palloa yhteen. Viestiin pantiin yhteystiedot ja he kirjoittivat viestin esperanton kielellä. Viestissään he kertoivat miksi pallot oli lähetetty ilmaan, Kärsämäen rovasti Jorma Niinikoski kertoo tarinaa vuosikymmenten takaa.

Muutamaa päivää myöhemmin Kärsämäen Ritomäen kylän Pillinevalta löytyi kaksi ilmapalloa viesteineen. Kahden kärsämäkeläisen miehen löydöstä syntyi valtava mediatapahtuma, jonka huomioi sivuillaan myös New York Post-lehti.

Mediakohu painui unholaan

Hänellä oli kaikki lehtileikkeet tallessa vuosikymmenten takaa.

Jorma Niinikoski

Tapahtumat painuivat unholaan vuosien saatossa, kunnes ne nousivat esille kyläkirjaa tehtäessä. Vuosikymmenten jälkeen Kärsämäeltä tehtiin matka Hollantiin.

- Vuonna 2007 menimme Hollantiin ja tapasimme Gretan. Hänellä oli kaikki lehtileikkeet tallessa vuosikymmenten takaa, Jorma Niinikoski kertoo.

Jotta Kärsämäen ja hollantilaisten yhteys ei katoaisi enää muistoista, on kuntaan rakennettu hollantilaistyylinen tuulimylly muistuttamaan historiasta. Myllyn sisälle on ripustettu myös kuningatar Beatrixin kuva. Kuningatar on tarkoitus kutsua Kärsämäelle myöhemmin.

Mylly rakennettiin opiskelijavoimin

Nelostien varteen nousseen myllyn rakentaminen on ollut vaativa projekti, kertoo kunnaninsinööri Martti Pietikäinen.

- Haapaveden ammattikoulun opiskelijat ovat rakentaneet myllyn. Hyvin näyttävät onnistuneen, Pietikäinen ihastelee tyytyväisenä.

Kuusi metriä korkean myllyn käyttöönottoseremoniassa lähetetyt ilmapallot voivat tuoda ehkä kaukaisiakin ruokavieraita rovastin pöytään.

Ilmapallojen sisään kirjoitettiin viesti, jossa rovasti Jorma Niinikoski lupaa tarjota lounaan pallon löytäjälle. Tulevaisuus näyttää kuinka kaukaisia ruokavieraita pappilaan saapuukaan.