Kiinan entinen rautatieministeri sai potkut puolueesta korruptioepäilyjen takia

Entisen ministerin Liu Zhijunin epäillään ottaneen suuria lahjuksia muun muassa luotijunaverkoston rakentamishankkeessa.

Ulkomaat
Kiinan rautatieministeri Liu Zhijun (kesk.) luotijunan neitsytmatkalla Koillis-Kiinassa toukokuussa 2010.
Kiinan rautatieministeri Liu Zhijun (kesk.) luotijunan neitsytmatkalla Koillis-Kiinassa toukokuussa 2010.Zhou Dego / EPA

Kiinan entinen rautatieministeri Liu Zhijun on erotettu kommunistisesta puolueesta korruptioepäilyjen vuoksi, kertovat valtiolliset tiedotusvälineet.

Puolueen kurinpitoelimen mukaan Liu on ottanut suuria lahjuksia ja käyttänyt asemaansa väärin auttaakseen yksityistä liikemiestä tekemään suuria laittomia voittoja, kertovat Kansan päivälehti ja uutistoimisto Xinhua.

Xinhuan mukaan Liu on turmeltunut ja hänellä on johtajan vastuu rautatielaitoksen korruptoituneisuudesta. Korruptioepäilyt etenevät nyt syyttäjälle.

Liu erotettiin ministerinvirasta viime vuoden helmikuussa. Hän oli ministerinä kahdeksan vuotta ja veti rautatiesektorin investointiohjelmaa, muun muassa hanketta luotijunaverkoston laajentamiseksi.

Liun ympärillä liikkui vuosien ajan syytöksiä lahjonnasta, laittomista sopimuksista ja muista virka-aseman väärinkäytöksistä, mutta rautatieministeriön vahva vaikutusvalta ja Liun oma henkilökohtainen arvovalta ilmeisesti suojelivat häntä aluksi virallisilta syytteiltä.

Hänen epäillään syyllistyneen korruptioon muun muassa myöntäessään luotijunaverkoston rakentamissopimuksia.

Luotijunahanke oli aluksi kansallinen ylpeyden aihe, mutta arvostelu sitä kohtaan lisääntyi erityisesti sen jälkeen, kun 40 ihmistä kuoli Wenzhoussa luotijunaonnettomuudessa viime vuoden heinäkuussa.

Hallituksen mukaan onnettomuus johtui suunnitteluvirheistä ja turvallisuutta koskeneista laiminlyönneistä.

Onnettomuuden jälkeen luotijunia on arvosteltu liian nopeiksi ja liian kalliiksi. Junien nopeuksia onkin jouduttu alentamaan. Hallitus on myös vähentänyt rautatieministeriön valtaa ja leikannut investointeja.

Lähteet: AP, Reuters